perjantai 15. toukokuuta 2015

SYYSKUU 1990

lauantai 1.9.1990
+ Irak päästää satakunta naista ja lasta pois Kuwaitista.
+ Kanadassa armeija tunkeutuu panssarein mohawk-intiaanien
reservaattiin Quebecissa ja repii golfradan rakentamista
vastustavien intiaanien barrikadit.
*
2.9.1990 Greenpeace väittää, että ydinaseita kuljettaneita
USA:n aluksia on vieraillut Ruotsin satamissa n. 31 kertaa.
*
3.9.1990 Itämeren ympäristövaltiot päättävät laatia meren
ekotasapainon palauttamiseksi kansalliset suunnitelmat,
joita ryhdyttäisiin toteuttamaan vuonna 1992.
+ Pekka Kauhasen veistämä presidentti Urho Kekkosen
muistomerkki 'Suuri aika' paljastetaan Kajaanissa.
*
4.9.1990 Pohjois- ja Etelä-Korean pääministerit tapaavat
Etelä-Koreassa, ensimmäisellä korkean tason valtiovierailulla
sitten Korean jaon 1945.
+ Uuden Seelannin pääministeriksi nimitetään työväenpuolueen
ulkoministeri Mike Moore,41.
*
5.9.1990 Presidentti Mauno Koivisto ottaa tv-haastattelussa
selkeän kannan: Irakin olisi vapautettava panttivangit ja
vetäydyttävä Kuwaitista. Koivisto korostaa YK:n roolia.
+ Sosialistinen internationaali pitää Tampereella
aseidenriisuntakokouksensa.
*
6.9.1990 Irakin ulkoministeri Tariq Aziz neuvottelee
tuloksetta Moskovassa presidentti Gorbatshovin kanssa.
*
7.9.1990 Poliitikko Ahti Karjalainen (s.10.2.1923) kuolee.
+ Britti-historioitsija A.J.P. Taylor (s.25.3.1906) kuolee.
*
8.9.1990 DEVA:n kansanedustajat Laine, Löyttyjärvi ja Tennilä
luopuvat SKP-Yhtenäisyyden johtopaikoista päästäkseen
Vasemmistoliittoon.
*
9.9.1990 George Bush ja Mihail Gorbatshov tapaavat Helsingissä
huippukokouksessa ja ovat yhtä mieltä Irakin tilanteesta.
+ Helsingin yliopisto viettää 350-vuotisjuhliensa pääjuhlaa.
Juhlapuheen pitää teoreettisen filosofian professori Ilkka
Niiniluoto, joka painottaa tiedon ja koulutuksen korostamista
kulutuksen, ympäristön pilaamisen ja asevarustelun sijasta.
+ SKP-Yhtenäisyyden puheenjohtajaksi valitaan Yrjö Hakanen.
+ Liberian presidentti Samuel Doe (s.6.5.1951) kuolee
kidutettuna jouduttuaan sissien vangiksi.
*
10.9.1990 Kambodzhan sodan osapuolet sopivat Jakartassa
hallinnosta. Kansalliseen neuvostoon tulee 6 edustajaa maan
hallituksesta ja 6 vastarintaliikkeitä, joista 2 punaisia
khmerejä. Hallitus saa lisäpaikan, kun prinssi Norodom
Sihanouk tulee neuvoston puheenjohtajaksi.
+ Paavi vihkii Norsunluurannikon Yamoussoukrossa maailman
suurimman kristillisen kirkon. Rakennuttajaa, presidentti
Felix Houphoet-Boignya arvostellaan suuruudenhulluudesta.
+ Pakistanin entinen pääministeri Benazir Bhutto asetetaan
syytteeseen vallan väärinkäytöstä.
*
11.9.1990 Lentokonekaappari Mihail Mokretsov, jota Ruotsi ei
luovuttanut, saa Ruotsissa 4 vuoden vankeustuomion.
*
12.9.1990 Saksojen yhdistymissopimuksen allekirjoittavat
Moskovassa Saksat sekä miehittäjävaltioiden Britannian,
Neuvostoliiton, Ranskan ja USA:n ulkoministerit. Saksalle
palautetaan täysi itsemääräämisoikeus. Saksa saa olla NATO:n
jäsen, mutta se ei saa valmistaa eikä omistaa ydinaseita.
+ Neuvostoliiton Kazakstanissa, Ust-Kamenogorskin lähellä
pääsee ilmakehään erittäin myrkyllistä raskasmetallia,
berylliumoksidikaasua, ydinpolttoainetehtaassa sattuneessa
räjähdyksessä. Vaarallinen myrkytys uhkaa 120'000 ihmistä.
+ Suomessa löytyi vuonna 1990 uusia HIV-tartuntoja 65, lähes
yhtä paljon kuin ennätysvuonna 1986.
*
13.9.1990 Länsi-Saksa ja Neuvostoliitto hyväksyvät luonnoksen
maiden laajaksi yhteistyö- ja hyökkäämättömyyssopimukseksi.
*
14.9.1990 Ilmavoimien komentajaksi helmikuusta 1991 lähtien
nimitetään kenraaliluutnantti Heikki Nikunen,51.
*
15.9.1990 Poliitikko Margit Eskman (s.29.4.1925) kuolee.
*
16.9.1990 Yli 100'000 ihmistä osoittaa mieltään Kremlin
muurien edustalla vaatien Neuvostohallituksen eroa.
*
17.9.1990 EY vaatii maataloutta mukaan neuvotteluun Euroopan
talousalueesta ETA:sta EFTA-maiden kanssa ja ehdottaa lähes
vapaita maatalousmarkkinoita.
+ Ruotsin sosiaalidemokraattien puoluekokous hyväksyy uuden
puolueohjelman, joka korostaa markkinatalouden merkitystä.
+ Geofysiikan professori Heikki Simojoki (s.20.1.1906) kuolee.
*
18.9.1990 USA ilmoittaa sulkevansa lähivuosina yli sata
sotilastukikohtaansa eri puolilla maailmaa, 95 Saksassa.
+ Olympiakisat 1996 myönnetään USA:n Georgian Atlantalle.
+ Eteläafrikkalaisen vastarintajohtajan puoliso Winnie
Mandela saa syytteen sieppauksista ja pahoinpitelyistä.
Hänen henkivartijansa murhasi vuonna 1989 mustan pikkupojan.
He epäilivät neljää poikaa hallituksen vakoilijoiksi.
*
19.9.1990 Puolan kommunistipresidentti Wojciech Jaruzelski
ilmoittaa eroavansa virastaan ennenaikaisesti.
*
20.9.1990 Yleisradio päättää aloittaa venäjänkieliset,
Neuvostoliittoon suunnatut radioiähetykset - samoja uutisia
ja katsauksia kuin Ylen ulkomaaniähetyksissä yleensä.
+ Suomi esittää Neuvostoliitolle, että suomalaiset
tarkastaisivat Leningradin alueen, Liettuan ja Kuolan
ydinvoimaloiden turvallisuuden.
+ Etelä-Afrikassa ANC ryhtyy neuvottelemaan zulujen
lnkatha-liikkeen kanssa. Mustien yhteenotoissa on kuollut
kuudessa viikossa lähes 800 ihmistä.
*
21.9.1990 Suomen presidentti ja hallitus antavat julistuksen,
jolla Suomi muuttaa 10.2.1947 allekirjoitetun Pariisin
rauhansopimuksen tulkintaa, koska sopimuksen Saksaa koskevat
määräykset ovat menettäneet merkityksensä. YYA-sopimuksen
sanotaan yhä säilyttävän merkityksensä. Suomi on ilmoittanut
asiasta liittoutuneiden valvontakomission Neuvostoliitolle ja
Britannialle. jotka eivät vastustaneet uutta tulkintaa.
+ EY hylkää ETA-neuvotteluissa Suomen erityisehdot Suomen
suurten yritysten omistuksen rajoittamisesta suomalaisille,
eikä halua poikkeusta maan, metsien, järvien omistuksestakaan.
+ Britannia, Vietnam ja YK:n pakolaiskomissariaatti sopivat,
että ainakin osa Hongkongissa leireillä olevista noin 50'000
ns. venepakolaisesta kotiutetaan Vietnamiin.
+ Romanian teloitetun diktaattorin Nicolae Ceausescun poika
Nicu saa 20 vuoden vankeustuomion murhaan yllyttämisestä
joulukuun 1989 mielenosoitusten tukahduttamiseksi.
+ Liberian sissiryhmät sopivat tulitauosta.
*
22.9.1990 Jordanian kuningas Hussein kehottaa USA:ta vetämään
joukkonsa Saudi-Arabiasta Persianlahden sodan välttämiseksi.
*
23.9.1990 Etelä-Afrikan presidentti F.W. de Klerk vierailee
USA:ssa ensimmäisenä maansa presidenttinä II maailmansodan
jälkeen. USA ei kumoa Etelä-Afrikan talouspakotteita.
*
24.9.1990 Neuvostoliitto päättää, että Kuolan nikkelisulatot
uusitaan Outokummun kehittämällä liekkisulatustekniikalla,
jolla saadaan taiteen 98 % rikkipäästöistä. Kustannuksiksi
arvioidaan 3 mrd markkaa. Pohjoismaat neuvottelevat
rahoituksesta. Puolet hankkeesta on tulossa Suomen osalle.
+ Sambian presidentti Kenneth Kaunda ehdottaa maansa
yksipuoluejärjestelmän lopettavia perustuslakimuutoksia.
*
25.9.1990 YK:n turvallisuusneuvosto julistaa Irakin
ilmasaartoon.
*
26.9.1990 Italialainen kirjailija Alberto Pincherle eli
Alberto Moravia (s.28.11.1907) kuolee.
*
27.9.1990 Neuvostoliitto myöntyy jatkamaan clearing-kauppaa
Suomen kanssa toistaiseksi siirtymäkauden ajan.
+ Algerian entinen presidentti Ahmed Ben Bella palaa
kotimaahansa 9 vuoden maanpaosta.
+ Sotilaat ampuvat yli 300 ihmistä Bhutanissa syyskuun
lopulla näiden vaadittua mielenosoituksissa demokratiaa.
*
28.9.1990 Suojelupoliisin päälliköksi nimitetään marraskuusta
ulkoasiainministeriön oikeudellisen osaston päällikkö,
varatuomari Eero Kekomäki,57.
+ Lentokoneen kesäkuussa Suomeen kaapannut Oleg Kozlov, joka
luovutettiin, joutuu Neuvostoliitossa mielentilatutkimukseen.
+ Filippiiniläisen oppositiojohtajan Benigno Aquinon v. 1983
tapahtuneesta murhasta tuomitaan elinikäiseen vankeuteen 16
sotilasta. Murhan takana oli presidentti Ferdinand Marcos.
*
29.9.1990 Neste korottaa polttonesteiden hintoja neljännen
kerran Persianlahden kriisin alkamisen 2.8.1990 jälkeen.
Bensiinin hinta on noussut 16 %, kevyen polttoöljyn 52 %.
Nesteen jalostamokate ja varastovoitot kasvavat rajusti.
*
30.9.1990 Australialainen Nobel-kirjailija Patrick White
(s.28.5.1912) kuolee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti