maanantai 11. toukokuuta 2015

LOKAKUU 1991

tiistai 1.10.1991
+ Helsingissä tuomitaan AIDSia tahallisesti tartuttanut mies
törkeästä pahoinpitelystä 2 vuoden vankeuteen. Uhri kuoli.
Hovioikeus korottaa tuomion 4 vuoteen vuonna 1992.
+ Liikevaihtovero nousee 17,5:stä 22 prosenttiin, mutta
laskutavan muutoksen vuoksi todellinen korotus on vain 0,8
prosenttiyksikköä.
+ Jugoslavian armeija kiihdyttää hyökkäyksiään Kroatiassa.
Dubrovnikin historiallista rannikkokaupunkia sekä
Itä-Kroatian kaupunkeja tulitetaan.
*
2.10.1991 EY:n komissio kieltää suuren yrityskaupan, jossa
ranskalais-italialainen yhtymä olisi saanut hallitsevan
aseman pienten matkustajalentokoneiden valmistuksessa.
Aerospatiale ja Alenia havittelivat Kanadan De Havillandia.
+ Neuvostoliiton avaruussukkula Sojuz TM 13 lähtee
Kazakstanista kohti Mir-avaruusasemaa. Mukana on myös
itävaltalainen astronautti Franz Viehböck.
*
3.10.1991 Jugoslaviassa valta siirtyy käytännössä Serbialle,
kun presidenttineuvosto ottaa liittoparlamentin valtaoikeudet.
Päätöstä tukevat Serbian liittolaiset Kosovo, Montenegro ja
Vojvodina.
+ Vuoden 1991 kirjallisuuden Nobelin palkinto myönnetään
eteläafrikkalaiselle kirjailijalle Nadine Gordimerille, joka
on kirjoittanut Etelä-Afrikan rotuongelmista.
+ Helsingissä 25-40'000 ihmistä osoittaa mieltään hallitusta
ja työnantajia vastaan AY-liikkeen suurmielenosoituksessa.
*
4.10.1991 Ruotsin pääministerinä aloittaa Carl Bildt,42, jonka
porvarilliseen vähemmistöhallitukseen tulevat Maltillinen
kokoomus, Kansanpuolue, Keskustapuolue ja Kristilliset.
+ Taidemaalari Eero Kopisto (s.1.12.1919) kuolee.
*
5.10.1991 Ukrainan presidentti Leonid Kravtshuk pyytää
anteeksi juutalaisilta ukrainalaisten osuutta joukkomurhiin.
Babi Jarissa Kiovan lähellä teloitettiin vuonna 1941 yli
33'000 juutalaista.
+ IMF hyväksyy Neuvostoliiton liitännäisjäsenekseen.
+ Georgian (Gruusian) pääkaup. Tbilisissä tulitetaan hallitusta
vastustavia mielenosoittajia, 1 kuolee, 80 loukkaantuu.
+ Kroatian presidentti Franjo Tudjman antaa käskyn yleisestä
liikekannallepanosta ja kehottaa väestöä puolustamaan
Kroatiaa. EY uhkaa taistelevia osapuolia talouspakotteilla.
*
6.10.1991 Portugalin parlamenttivaaleissa pääministeri
Anibal Cavaco Silvan johtama keskustalainen PDS-puolue saa
50,4 % äänistä ja 130 paikkaa 230:sta. PS eli Sosialistit
saa 29 % ja 69 paikkaa.
+ Viikon verran USA:n jälkeen myös Neuvostoliitto julistaa
laajamittaisia aseriisuntatoimia, suunnitellen taktisten
ydinaseiden poistamista, strategisten pommittajien sekä yli
500:n mannertenvälisen ohjuksen hälytystilan kumoamista,
joukkojen supistamista sekä ydinkokeiden jäähdyttämistä.
*
7.10.1991 Tadzhikistanin presidentti Rahman Nabijev eroaa
parin viikon levottomuuksien jälkeen.
+ Saksalaisille solubiologeille Erwin Neherille ja
Bert Sakmannille myönnetään lääketieteen Nobelin palkinto.
+ KOP peruu ilmoituksensa Kouri-kauppojen tuottamasta 117
miljoonan markan voitosta. Niiden lasketaankin tuottaneen
270 miljoonan markan tappion.
*
8.10.1991 Slovenian ja Kroatian itsenäisyysjulistukset tulevat
voimaan, EY:n kanssa sovitun 3 kk:n jäädytysajan päätyttyä.
+ Kymmeniä ihmisiä kuolee kurdien ja Irakin yhteenotoissa.
+ Amerikan valtioiden organisaation valtuuskunta palaa
Haitista. Yritys palauttaa pres. Aristide valtaan epäonnistui.
*
9.10.1991 IAEA:n ja YK:n asiantuntijat olettavat tarkastusten
jälkeen, että Irak on yrittänyt kehittää vetypommia.
+ Neuvostoliitto solmii diplomaattisuhteet Viroon ja Liettuaan.
+ Ruotsal. kirjailija (Dagmar) Maria Lang (s.31.3.1913) kuolee.
*
10.10.1991 Kansallispankin pääjohtaja Jaakko Lassila,64,
eroaa ns. Kouri-kauppojen vuoksi. KOP:n uudeksi pääjohtajaksi
nimitetään Outokumpu Oy:n pääjohtaja Pertti Voutilainen,51.
+ Englannin konservatiivien puoluepäivillä arvostellaan
pääministeri John Majoria. Oikeistolaiset valtuutetut
haluavat jarruttaa hallituksen Eurooppa-politiikkaa.
+ Fidel Castron johtama Kuuban kommunistipuolue ei halua
uudistuksia, vaan aikoo pitää kiinni "sosialistisesta"
suunnastaan, huolimatta siitä, että Neuvostoliiton tuki
loppuu. Fidel Castro valitaan taas puolueen ensimmäiseksi
sihteeriksi, ja toiseksi sihteeriksi veljensä Raul Castro.
+ Venäjä lähettää valtuuskunnan Tshetsheeni-Ingushian
autonomiseen tasavaltaan "palauttamaan järjestystä", kun
kenraali Dzohar Dudajev on kaapannut siellä vallan
muslimienemmistöisen väestön tuella. Dudajev valitaan pian
presidentiksi vaaleissa, joita Venäjä pitää laittomina.
*
11.10.1991 Neuvostoliiton valtioneuvosto lakkauttaa KGB:n.
Sen tilalle perustetaan 3 uutta virastoa.
+ Suomen kommunistipuolueen paljastetaan saaneen rahatukea
Neuvostoliitosta monien muiden kommunistipuolueiden tavoin.
+ Oulun läänin maaherraksi nimitetään Eino Siuruainen (kesk).
*
12.10.1991 Viron pääministeri Edgar Savisaar valitaan Viroon
perustetun keskustapuolueen puheenjohtajaksi.
+ Itäisessä Etiopiassa esiintyy rajuja tilapäishallituksen
ja Issa- sekä Gurgura-heimojen jäsenten välisiä taisteluja,
joissa kuolee satoja siviilejä.
*
13.10.1991 Bulgarian parlamenttivaaleissa sosialistit eli
entiset kommunistit menettävät valtaa saaden 33 % äänistä,
104 paikkaa. Antikommunistinen Demokraattisten voimien
liitto saa 36 %, 116 paikkaa ja turkkilaisvähemmistön
Oikeuksien ja vapauksien liike 7 %, 20 paikkaa.
+ Burmalainen oppositiopoliitikko Aung San Suu Kyi saa
Nobelin rauhanpalkinnon "väkivallattomasta panoksestaan
demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta".
+ Unkarilainen kirjailija György Konrad saa Frankfurtissa
Saksan kirjakaupan rauhanpalkinnon.
+ Neuvostoliittolainen tieteiskirjailija Arkadi Strugatski
(s.18.8.1925) kuolee.
*
14.10.1991 Tshernobylin ydinvoimalassa Ukrainassa tapahtuu
uusi onnettomuus: turbiinihuone tuhoutuu suurpalossa. Toisin
kuin keväällä 1986 ei radioaktiivista vuotoa nyt tapahtunut.
+ Zairen presidentti Mobutu Sese Seko nimittää vastustajansa
Etienne Tshisekedin pääministeriksi, mutta erottaa tämän jo
parin viikon kuluttua.
*
15.10.1991 SDP:n puheenjohtaja Pertti Paasio ilmoittaa
luopuvansa puheenjohtajaehdokkuudesta.
+ Latvian uusi kansalaisuuslaki suo kansalaisuuden maassa
ennen vuotta 1940 asuneille ja heidän jälkeläisilleen.
Muilta vaaditaan 16 vuoden asumista Latviassa, sen kielen
taitoa ja luopumista toisista kansalaisuuksista.
+ Viron, Latvian ja Liettuan presidentit Rüütel, Gorbunovs
ja Landsbergis allekirjoittavat ETYK:in päätösasiakirjan
Helsingissä.
+ Jugoslavian Bosnia-Hertsegovinan parlamentti päättää
riitaisesti, muslimien ja kroaattien äänin, julistaa
maansa täysivaltaiseksi valtioksi. Serbit marssivat ulos.
+ FAO:n mukaan yli neljää miljoonaa ihmistä uhkaa nälänhätä
Somaliassa taistelujen vuoksi. Myös Sudan, Zaire ja Etiopia
kärsivät ruokapulasta.
*
16.10.1991 Saksa ja Ranska tekevät aloitteen EY:n yhteisen
puolustuksen luomisesta ja armeijan perustamisesta.
+ Ruotsin hallitus pelastaa säästöpankki Första Sparbankenin
takaamalla 3,8 mrd kruunun lainan sille. Keväällä 1992
valtiosta tulee pankin omistaja 7,3 mrd kruunun tuella ja
hallitus joutuu myös tukemaan ja ottamaan haltuunsa
Nordbankenin. Pankit kärsivät kiinteistökeinotteluista.
+ USA:n senaatti hyväksyy presidentti Bushin nimittämän,
konservatiivisen osavaltiotuomarin Clarenee Thomasin vasta
kovan kiistelyn jälkeen. Oikeustieteen professori Anita Hill
syyttää Thomasia seksuaalisesta ahdistelusta.
*
17.10.1991 NATO päättää tuhota 80 % Euroopassa olevista
ydinaseista, kuten USA on ehdottanut.
+ YK:n turvallisuusneuvosto päättää lähettää Kambodzhaan
rauhanturvaajia.
+ Brittiläinen Ronald H. Coase saa Nobelin talouspalkinnon,
kemianpalkinto myönnetään sveitsiläiselle Richard Ernstille
ja fysiikan ranskalaiselle Pierre-Gilles de Gennesille.
+ Kivi Larmola,25, saa Suomen sarjakuvaseuran Puupäähatun.
*
18.10.1991 Presidentti Gorbatshov ja 8 neuvostotasavaltaa,
Venäjä, Valko-Venäjä, Kazakstan, Armenia, Kirgisia,
Tadzhikistan, Uzbekistan ja Turkmenistan allekirjoittavat
sopimuksen uudesta talousyhteisöstä, jolla Neuvostoliitto
pyritään säilyttämään liittovaltiona. Ukraina, Georgia,
Moldova ja Azerbaidzhan jättäytyvät ulkopuolelle.
+ Azerbaidzhanin parlamentti hyväksyy julistuksen
kansallisen itsenäisyyden palauttamisesta.
+ Neuvostoliitto ja Israel palauttavat diplomaattisuhteensa.
+ Tshekkoslovakiassa hyväksytään virkakielto, jolla estetään
entisten kommunistivirkailijoiden, miliisien ja salaiseen
poliisiin kuuluneiden pääsy julkisiin virkoihin.
*
19.10.1991 Pohjois-Intiassa ainakin 700 ihmistä saa surmansa
ja 3000 loukkaantuu Intian ja Nepalin raja-alueella
tapahtuneessa maanjäristyksessä.
*
20.10.1991 Sveitsin parlamenttivaaleissa kärsivät
kristillisdemokraatit tappion ja pienet oikeistopuolueet,
kuten autoilijoiden puolue ja siirtolaisia vastustava
puolue, voittavat. Vaalien pääaiheita olivat turvapaikan
hakijat ja Eurooppa-politiikka. Hallituspuolueet saavat
147 (-12) paikkaa 200:sta.
+ Süleyman Demirelin kokoamat konservatiiviset voimat
voittavat Turkin parlamenttivaalit. Demirelin 'Oikea tie'
saa 182 paikkaa 450:stä.
*
21.10.1991 Pankinjohtaja Kalevi Sorsan (sd) tulosopimusesitys
valmistuu. Sen mukaan palkkakustannuksia alennettaisiin 3 %
ja osa työeläkemaksuista siirrettäisiin työntekijöiden
maksettavaksi. SAK ja STK hyväksyvät ratkaisun, mutta markan
devalvoituminen 15.11.1991 keskeyttää jatkoneuvottelut.
+ EY:n liikenneministerit hyväksyvät Sveitsin ja Itävallan
kanssa tehdyn transitosopimuksen, ratkaisten Alppien
läpikulkuliikenteen ongelman.
*
22.10.1991 EY ja EFTA sopivat Euroopan talousalueen ETA:n
muodostamisesta (19 jäsenmaata ja 375 miljoonaa ihmistä).
ETA-sopimus ja EY:n kotimarkkinat astuvat voimaan 1.1.1993.
+ Tanska allekirjoittaa urakkasopimukset Ison-Beltin
sillasta, vaikka käsittely Haagin tuomioistuimessa on kesken.
+ Helsingissä yli 12'000 viljelijää vastustaa Suomen
EY-hakemusta ja maatalouspolitiikkaa mielenosoituksella.
*
23.10.1991 Kansainvälinen Kambodzhan rauhansopimus
allekirjoitetaan Pariisissa. Tarkoituksena on muodostaa
maahan YK:n alaisena toimiva väliaikaishallitus.
*
24.10.1991 Helsingissä 15'000 eläkeläistä osoittaa mieltään
vastustaen eläkkeiden indeksikorotusten jäädyttämistä ja
terveyskeskusmaksun kokeilua.
+ Jugoslavian johto päättää reserviläisten mobilisoinnista
kaikissa maan osissa, jotka haluavat pysyä Jugoslaviassa.
Kroatian taistelut jatkuvat.
*
25.10.1991 Viimeiset Jugoslavian liittoarmeijan joukot
poistuvat Sloveniasta.
+ Zairen presidentti Mobutu nimittää Mulgul Diakan uudeksi
pääministeriksi. Levottomuudet maassa jatkuvat.
*
26.10.1991 Japanin liberaalidemokraattinen puolue valitsee
Kiichi Miyazawan,72, uudeksi puheenjohtajaksi ja siten myös
pääministeriksi. Hänestä tulee Toshiki Kaifun seuraaja.
*
27.10.1991 Vain 43 % puolalaisista osallistuu ensimmäisiin
vapaisiin parlamenttivaaleihin. Ent. pääministerin Tadeusz
Mazowieckin Demokraattinen unioni saa vain 12 % äänistä, 62
paikkaa 460:sta, Demokraattinen vasemmistoliitto 60 paikkaa.
Mukana oli yli 100 puoluetta tai ryhmittymää, joista 29 sai
edustajiaan parlamenttiin.
+ Turkmenistan julistautuu itsenäiseksi, kun 94 % äänestäjistä
on kannattanut eroa Neuvostoliitosta.
*
28.10.1991 Venäjän presidentti Jeltsin vaatii lisää valtaa
voidakseen toteuttaa uudistusohjelmansa. Presidentin viran
lisäksi hän pyrkii myös Venäjän pääministeriksi.
*
29.10.1991 Kolumbian liberaalit saavuttavat vaalivoiton.
Entisen sissijärjestön M-19:n kannattajat saavat odotettua
vähemmän ääniä.
+ USA:n kauppaministeriö syyttää Suomen ja muunkin Euroopan
paperiteollisuutta polkumyynnistä, Syytökset raukeavat.
+ Britannia ja Vietnam sopivat, että suurin osa Hongkongin
leirien 63'000 venepakolaisesta palautetaan Vietnamiin.
*
30.10.1991 Presidentit Bush ja Gorbatshov avaavat Madridissa
Lähi-idän konferenssin, jossa Israelin, arabivaltioiden ja
palestiinalaisten edustajat kohtaavat.
*
31.10.1991 Israelin pääministeri Shamir ja Syyrian
ulkoministeri Al-Sharaa arvostelevat rajusti toisiaan.
Madridin konferenssi jatkuu kuitenkin suunnitelmien mukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti