perjantai 9. tammikuuta 2015

MAALISKUU 1996

perjantai 1.3.1996
+ Suomen hallitus ja työmarkkinajärjestöt sopivat
työaikalain muutoksista.
+ Angolan presidentti Jose Eduardo Dos Santos ja
Unita-sissiliikkeen johtaja Jonas Savimbi sopivat yhteisen
hallituksen ja armeijan muodostamisesta heinäkuuhun mennessä.
+ Yhteensä 25 EU-maan ja Aasian maan ensimmäinen huippukokous
ASEM pidetään Bangkokissa. Aasia tunnustetaan voimakeskukseksi
Euroopan ja USA:n rinnalle. Pääpaino on taloudessa eikä esiin
oteta ihmisoikeuksia, lapsityövoiman käyttöä, ympäristötuhoja.
+ Metallisten juomatölkkien kierrätys alkaa Suomessa. Ehjistä
pantillisista tölkeistä nuolikuviollaja EAN-koodilla maksetaan
kaupassa markan palautusmaksu. Alumiini sulatetaan uusiksi.
+ Kaksi MC Bandidos-jengiläistä haavoittuu moottoripyöräklubien
ammuskelussa päivällä Helsingin Lönnrotinkadulla. Toinen,
MC Bandidosin 28-v. 'varapresidentti', kuolee sairaalassa.
+ Ilmavoimien yhteyskone törmää puhelinkaapeliin, syöksyy alas
Asikkalan Rutalahdessa lentäjän poikettua ohjeista. 2 kuolee.
*
2.3.1996 Helsingin tulli takavarikoi Vantaan lentoasemalla 3
tshekiltä 5 kg heroiinia. Miehet aikoivat Bangkokista Prahaan.
+ Australian työväenpuolueen 13-vuotinen valtakausi päättyy 30
paikan tappioon. John Howardin,56, liberaalinen puolue saa 78
edustajainhuonepaikkaa 148:stä. Liberaalien hallituskumppani
Australian kansallinen puolue saa 21 (+5) paikkaa.
*
3.3.1996 Jerusalemissa 19 henkeä kuolee pommiräjähdyksessä.
Tekijäksi ilmoittautuu ääri-islamilainen Hamas. Presidentti
Arafat julistaa aseistautuneet ääriryhmät laittomiksi.
+ Espanjassa pidetään ennenaikaiset parlamenttivaalit
Katalonian puolueen vedettyä heinäkuussa 1995 tukensa
Felipe Gonzalezin (sos) hallitukselta. Edustajainhuoneeseen:
Kansanpuolue PP 156 (+15), Sos. työväenpuolue PSOE 141 (-18),
Yhtynyt vasemmisto IU 21 (+3), Katalonian puolue CiU 16 (-1),
Baskien kansallinen puolue PNV 5 (0), Kanarian puolue CC 4
(0), Galician liitto Herri Batasuna HB 2 (0), Muut 3 (-1).
+ Turkin kiistelevien oikeistopuolueiden 'Isänmaan' ja
'Oikean tien' johtajat Mesut Yilmaz ja Tansu Ciller sopivat
yhteishallituksesta ja vuorottelusta pääministerinä, jotta
parlamenttivaalit voittanut islamilainen 'Hyvinvointipuolue'
voitaisiin pitää poissa hallituksesta.
+ Ensimmäiset 12 naista aloittavat reservinupseerikurssin.
+ Ranskalainen kirjailija Leo Malet (s.7.3.1932) kuolee.
+ Ranskal. kirjailija Marguerite Duras (s.4.5.1914) kuolee.
*
4.3.1996 Israelin Tel Avivissa kuolee 13 ihmistä ja yli sata
loukkaantuu Hamasin pommi-iskussa ostokeskuksessa. Israel
katkaisee rauhanneuvottelut Syyrian kanssa.
+ Markkinatutkija, ekon. Matti Nikkinen (s.10.5.1924) kuolee.
*
5.3.1996 Turun yliopiston tutkimuksessa yli neljännes
suomalaisista tuntee vakuutuspetoksen tehneen ihmisen. Täten
5-8 %:n väestöstä arvioidaan syyllistyneen vakuutusvilppiin.
*
6.3.1996 Israel ja PLO tekevät yhteisratsian Hamas-järjestöä
ja itsemurhapommi-iskujen järjestäjiä vastaan Länsirannalla.
*
7.3.1996 Turkkilainen oikeusistuin tuomitsee kirjailija
Yashar Kemalin,74, 1 v 8 kk:n ehdolliseen vankeuteen
separatistisen propagandan levittämisestä. Kemal on
syyttänyt maan hallitusta kurdien vainoamisesta.
*
8.3.1996 Kiina ampuu koeohjuksia lähelle Taiwanin rannikkoa ja
aloittaa 12.3.1996 sotaharjoitukset Taiwaninsalmessa. Taiwan
asettaa armeijansa hälytysvalmiuteen ja USA siirtää aluksiaan
lähemmäs Taiwania. Maiden sopimuksella USA puolustaa Taiwania.
*
9.3.1996 Amerikkalainen koomikko George Burns (s.20.1.1896)
kuolee 100-vuotiaana.
*
10.3.1996 Moottoripyöräjengien tulitaisteluissa Kööpenhaminan
Kastrupin ja Oslon Fornebun lentokentillä kuolee yksi
tanskalainen Bandidosin jäsen ja 3 haavoittuu. Jengiläiset
palaavat vierailulta Helsingistä ja toiset tulevat vastaan.
*
11.3.1996 Etelä-Koreassa alkaa oikeudenkäynti maan kahta
entistä presidenttiä vastaan. Chun Doo Hwania ja Roh Tae
Woota syytetään sotilasvallankaappauksesta 1979 ja
parinsadan demokratiaa vaatineen mielenosoittajan
surmauttamisesta Kwangiussa 1980 sekä lahjusten otosta.
*
12.3.1996 Itävaltaan muodostetaan SDP:n ja Kansanpuolueen
koalitiohallitus. Liittokanslerina on Franz Vranitzky,58.
+ Turun käräjäoikeudessa alkaa oikeudenkäynti, jossa
konkurssin tehneen henkivakuutusyhtiö Apollon entistä
toimitusjohtajaa Rauno Nurmea ja Koivurinnan suvun
Tavoite-Yhtiöitä edustavaa lakimiestä Harri Lähteenmäkeä
syytetään törkeästä petoksesta.
+ Suomi saa ensimmäisenä Euroopan maana käyttöönsä
verkkorahan eli elektronisen käteisen rahan (ecash), jonka
tuo markkinoille tietoverkkoyhtiö EUnet Finland Oy.
+ Väinö Tannerin säätiön Muutostekijä-palkinnon, 300'000
markkaa, saa syöväntutkija, LTT Tomi Mäkelä.
+ Via Dolorosa -yhdistys ja Suomen Kristillinen Liitto ovat
saaneet kerättyä yli 59'000 nimeä homo- ja lesboliittoja
vastustavaan adressiin oikeusministeri Kari Häkämiehelle.
*
13.3.1996 Helsingin kaupunginjohtajaksi valitaan äänin 42-41
Eva-Riitta Siitonen,55, (kok) ohi apul.kj. Pekka Korpisen (sd).
+ Suomen Pankki alentaa 0,5 % huutokauppakorkoa 3,75 %:iin.
+ Puolalainen elokuvaohjaaja Krzysztof Kieslowski
(s.27.6.1941) kuolee.
*
14.3.1996 Norja aloittaa uudelleen hylkeiden pyydystämisen 8
vuoden tauon jälkeen huolimatta ulkomaisista vastalauseista.
*
15.3.1996 Ruotsin sosiaalidemokraatit valitsevat
puheenjohtajakseen valtiovarainministeri Göran Perssonin,47,
suositun naisehdokkaan Mona Sahlinin uran kariuduttua.
+ Venäjän parlamentin alahuone duuma mitätöi Neuvostoliiton
hajoamiseen v. 1991 johtaneen Belovezhin sopimuksen ja
vaatii presidentti Boris Jeitsiniltä toimia entisten
neuvostotasavaltojen uudelleen yhdistämiseksi.
+ ERM-kytkennän salliva rahalain muutos annetaan eduskunnalle.
+ Valtiovarainministeriön mukaan Suomi sai v. 1995 kaikilla
laskentatavoilla enemmän tukea EU:lta kuin maksoi sille
jäsenmaksuina. Hyöty oli 200 mmk tai jopa 3 mrd mk.
+ Eduskunnan toinen varapuhemies Matti Louekoski,54, (sd)
nimitetään Suomen Pankin johtokunnan jäseneksi eläköityvän
Kalevi Sorsan tilalle ja kansanedustaja Pertti Salolainen,55,
(kok) Lontoon-suurlähettilääksi. Louekosken tilalle eduskuntaan
tulee työeläketarkastaja Lauri Metsämäki,57, Tammisaaresta ja
Salolaisen erikoissairaanhoitaja Pirjo-Riitta Antvuori,50.
+ Maanviljelysneuvos Niilo Kosola (s.22.2.1911) kuolee.
*
16.3.1996 Saksassa tuhannet kurdit ottavat yhteen poliisien
kanssa Dortmundin lähellä viranomaisten kiellettyä kurdien
uuden vuoden kunniaksi suunnitteleman mielenosoituksen.
*
17.3.1996 Zimbabwessa äänestetään presidentiksi maata jo 15
vuotta hallinnut Robert Mugabe,72. Muut kaksi ehdokasta
pitävät vaaleja epärehellisinä ja luopuvat ehdokkuudesta.
*
18.3.1996 Saksassa kurdimellakkaongelma kiristyy yhä, kun
kielletty Kurdistanin työväenpuolue PKK yrittää järjestää
mielenosoituksia mm. Hampurissa ja Dortmundissa.
+ Kreikkal. Nobel-runoilija Odisseas Elitis (s.2.11.1911)
kuolee.
*
19.3.1996 Itsenäisten valtioiden yhteisön IVY:n 11 jäsenmaan
johtajat tuomitsevat jyrkästi Venäjän duuman julkilausuman,
jossa vaadittiin neuvostotasavaltojen uudelleenyhdistämistä.
*
20.3.1996 Britannian viranomaiset myöntävät, että tappavalla
ns. hullun lehmän taudilla BSE:llä, jota on esiintynyt
erityisesti Britanniassa, saattaa olla yhteys ihmisillä
esiintyvään Creutzfeldt-Jakobin tautiin CJD:hen. Useat
EU-maat kieltävät heti naudanlihan tuonnin Britanniasta.
*
21.3.1996 Göran Perssonista tulee Ruotsin pääministeri, kun
Ingvar Carlsson vetäytyy politiikasta.
+ Kirjailija Kauko Kare (s.19.4.1914) kuolee.
*
22.3.1996 Presidentinvaalin, kunnallisvaalin, Europarlamentin
vaalin ja neuvoa-antavan kansanäänestyksen päivät määrätään
presidentin asetuksella liputuspäiviksi heinäkuusta 1996.
+ Norja aloittaa laajasta kansainvälisestä vastustuksesta
huolimatta uudelleen hylkeenpoikasten kaupallisen pyynnin.
+ Haagin kansainvälisessä sotarikostuomioistuimessa luetaan
ensimmäiset syytteet serbien vastaisista rikoksista.
+ Brittiläisen naudanlihan tuonti Suomeen kielletään hullun
lehmän taudin pelon vuoksi.
*
23.3.1996 Taiwanissa äänestetään presidentiksi Lee Teng-hui,
joka saa 54 % äänistä. Oppositiossa olevan Demokraattisen
edistyspuolueen ehdokas Peng Ming-min,72, joka kannattaa
täyttä itsenäistymistä, saa 22 % äänistä. Taiwanin
ensimmäiset demokraattiset presidentinvaalit kiristävät
Kiinan ja Taiwanin välejä. Kiina pitää yhä Taiwania
maakuntanaan ja pelottelee sitä sotaharjoituksillaan.
*
24.3.1996 Irakissa valitaan parlamentti ensimmäisissä
Persianlahden sodan jälkeisissä vaaleissa. Kaikki pres.
Saddam Husseinin baath-puolueen 160 ehdokasta valitaan.
Loput 60 paikkaa menevät riippumattomille ehdokkaille.
*
25.3.1996 EU:n eläinlääketieteellinen komitea kieltää lehmien,
vasikoiden ja naudanlihatuotteiden viennin Britanniasta hullun
lehmän taudin BSE:n vuoksi. Naudanlihan kysyntä ja hinta
romahtavat sekä Britanniassa että joissakin EU-maissa.
+ Kiina lopettaa sotaharjoituksensa Taiwanin rannikolla.
+ Vara-amiraali Jouko Pirhonen (s.13.12.1915) kuolee.
*
26.3.1996 Taiwanin pääministeri Lien Chan tarjoaa Kiinalle
rauhanneuvotteluja. Kiinan mukaan niihin voidaan ryhtyä,
jos Taiwan luopuu havittelemasta itsenäisyyttä.
+ Amer. teollisuusjohtaja David Packard (s.7.9.1912) kuolee.
+ USA:n ent. ulkoministeri Edmund Muskie (s.28.3.1914) kuolee.
*
27.3.1996 Israelilainen oikeusistuin tuomitsee pääministeri
Jitzhak Rabinin murhanneen Jigal Amirin elinkautiseen.
*
28.3.1996 Puolassa alkaa oikeudenkäynti kenraali Wojciech
Jaruzelskia ja 11 muuta upseeria vastaan, joita syytetään
vuoden 1970 lakkojen verisestä tukahduttamisesta.
+ Ensimmäiset Euro-Samara -henkilöautot valmistuvat
Uudenkaupungin autotehtaalla.
+ Suomen Akatemian pääjohtajaksi nimitetään Oulun yliopiston
kliinisen kemian professori Reijo Vihko,57.
*
29.3.1996 Venäjä, Valko-Venäjä, Kazakstan ja Kirgisia
allekirjoittavat sopimuksen, jolla vapautetaan tavaroiden,
palvelujen, ihmisten ja pääoman liikkuminen maiden vähillä.
Maat perustavat hallitusten välisen neuvoston ja solmivat
aiesopimuksen yhteiseen valuuttaan siirtymisestä.
+ Italian Torinossa alkaa EU:n tulevaisuutta pohtiva
EU-maiden hallitusten välinen konferenssi HVK.
+ Haagin sotarikostuomioistuin vapauttaa tammikuussa
vangitun Bosnian serbijoukkojen everstin Aleksa Krsmanovicin.
*
30.3.1996 Viron entinen sisäministeri Edgar Savisaar palaa
politiikkaan, kun hänet valitaan uudelleen Keskustapuolueen
puheenjohtajaksi. Puolue jakautuu. Sen kansanedustajista
7 perustaa uuden liberaalisen keskustapuolueen. Vanhaan
Keskustapuolueen eduskuntaryhmään jää 9 edustajaa.
+ Moottoripyöräjengien ammuskelussa Helsingissä kuolleen
moottoripyöräklubilaisen hautajaisiin osallistuu
motoristeja myös Ruotsista, Tanskasta ja Britanniasta, ja
poliisi on varautunut mittaviin turvatoimiin.
*
31.3.1996 Venäjän presidentti Boris Jeltsin lupaa lopettaa
sotatoimet Tshetsheniassa keskiyöllä ja aloittaa Venäjän
asevoimien asteittaisen vetämisen "rauhallisilta alueilta".
Venäjän joukot jatkavat yhä kahden viikon rajua hyökkäystään.
+ Kymmenettuhannet japanilaiset osoittavat mieltään Okinawan
saarella olevia USA:n sotilastukikohtia vastaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti