tiistai 2. joulukuuta 2014

LOKAKUU 1998

torstai 1.10.1998
+ Pääministeri Lipposen mukaan Sundqvist-sopimusta voidaan
moittia moraalisin perustein, mutta se voidaan purkaa vain
oikeudellisin perustein.
*
2.10.1998 EU:n parlamentti arvostelee EU:n komissiota tietojen
salaamisesta, virkamiesten huijauksista ja epäselvyyksistä
budjetissa.
+ Elokuvanäyttelijä Roddy McDowall (s.17.9.1928) kuolee.
+ Ranskalainen kenkien suunnittelija, piikkikorkojen keksijä
Roger Vivier (s.1907) kuolee Toulousessa 90-vuotiaana.
*
3.10.1998 YK:n pääsihteeri Kofi Annan vaatii Kosovon kriisin
ratkaisemista kaikin keinoin ja viattomien ihmisten
tappamisen lopettamista.
+ Latviassa kansalaisuuslain muutoksen kannattajat voittavat
kansanäänestyksen 53-45. Tulos helpottaa Latvian pääsyä EU:hun.
+ Selvityksen mukaan yritysjohtajat ovat ehtineet nopeasti
rahastaa optiovoittonsa ennen pörssikurssien laskua.
+ Urheilu- ja yritysjohtaja Eino Petäjäniemi (s.10.12.1943)
kuolee.
*
4.10.1998 Helsingissä tyhjennetään viikonvaihteessa yli 30
pankkitiliä pankkikorttien kopioilla, joihin on saatu tiedot
oikeista korteista jonkinlaisella magneettinauhan teknisellä
lukijalla. Lukulaite on ollut kiinnitettynä yhteen keskustan
pankkiautomaattiin. Rahaa häviää kymmeniä tuhansia markkoja.
*
5.10.1998 Helsingin Puhelin ostaa 20 % osakkeista ja
määräysvallan Keski-Suomen Puhelimesta.
*
6.10.1998 Ruotsissa pääministeri Göran Persson uusii rajusti
vähemmistöhallitustaan: 7 ministeriä vaihtuu uusiin, 8 vaihtaa
salkkuja hallituksen sisällä ja vain 7 jatkaa entisissä töissä.
+ Finnairin veropetos- ja varkaustutkinta paljastaa, että
henkilökunta vie yhtiöltä verottomia tuotteita useiden
miljoonien markkojen arvosta vuosittain.
*
7.10.1998 EU-komissio ehdottaa yli 500 miljardin markan
budjettinsa yksinkertaistamista. Mm. maataloustukia
voitaisiin palauttaa jäsenmaiden maksettavaksi.
+ Suomen puolustusvoimien laskelmien mukaan 43'000 miehen
ammattiarmeija maksaisi 25 mrd mk vuodessa. Nykyisen
puolustusbudjetin loppusumma on runsaat 10 mrd markkaa.
*
8.10.1998 Helsingin pörssi kokee historiansa toiseksi kovimman
pudotuksen. Hex-indeksi laskee 8,2 %, kun Nokian kurssi
putoaa 340 mk:sta 301 markkaan.
+ Kansanedustaja Kauko Juhantalo saa 14'400 markan sakot
Helsingin käräjäoikeudessa kirjanpitorikoksesta Interbankin
jutussa. Pankissa peiteltiin suuria luottotappioita 1994/95.
Pankin entinen toimitusjohtaja Juha Sorvisto tuomitaan 2
törkeästä kavalluksesta ym. 14 kk:n ehdolliseen vankeuteen.
+ NATO uhkaa ilmaiskulla Serbiaan, ellei Serbia vedä
joukkojaan pois Kosovosta.
+ Portugalilainen Jose Saramago saa Nobelin kirjallisuuden
palkinnon.
+ Isänsä Algeriaan kaappaama Sabira-tyttö,5, palaa Suomeen
äitinsä Heli Nurmisen kanssa.
*
9.10.1998 Kansanedustaja Osmo Soininvaara (vihr) ehdottaa
ratkaisuksi pääkaupunkiseudun asunto- ja liikennepulmiin
uuden kaupungin rakentamista Keravan ja Järvenpään väliin.
+ Cultor myy leipomonsa pohjoismaisille EQT Scandinavia I ja
II sijoitusrahastoille miljardilla markalla.
*
10.10.1998 Venäläinen kenraali Leonid Ivashov sanoo Venäjän
tukevan sotilasyhteistyöllä Jugoslaviaa NATO:a vastaan.
+ Postin ent. pääjohtaja Oiva Saloila (s.1.6.1928) kuolee.
*
11.10.1998 Karjaalla ravintolan vahtimestarin eilen lauantaina
ampunut mies pidätetään sunnuntaina.
*
12.10.1998 Helsingin pörssin Hex-indeksi nousee 10,2 % eli
enemmän kuin koskaan 1 päivän aikana. Nokian kurssi nousee
17 prosenttia.
+ Venäjän presidentti Boris Jeltsin keskeyttää vierailunsa
Kazakstanissa "keuhkoputkentulehduksen" vuoksi.
+ Näyttelijä Armas Jokio (s.21.2.1918) kuolee.
*
13.10.1998 Jugoslavian presidentti Milosevic suostuu
päästämään ETYJ:in tarkkailijat Kosovon rauhan valvojiksi.
+ Kansanedustajat vaativat Arja Alhon ja tv-toimittajan
puhelinkeskustelun nauhoituksen julkaisemista.
*
14.10.1998 Pääministeri Paavo Lipponen kiistää valehdelleensa
eduskunnalle tai Suomen kansalle Sundqvist-jupakassa. Arja
Alho ei halua kommentoida julki tulleita ääninauhoituksia
keskusteluista, joita hän kävi tv-toimittajan kanssa
Sundqvist-sopimuksen taustoista.
+ Nobelin taloustieteen palkinnon saa intialainen köyhyyden,
nälänhädän ja hyvinvoinnin tutkija Amartya Sen,64.
+ Suomen jalkapallomaajoukkue voittaa Istanbulissa Turkin
3-1 EM-karsintaottelussa.
*
15.10.1998 Yleisradio erottaa Alho-ääninauhan julkisuuteen
vuotaneen toimittaja Juha Pärssisen. Oppositiojohtaja Esko
Aho (kepu) kysyy pääministeri Lipposelta, kuka on
Sundqvist-sopimuksen poliittinen aloitteentekijä? Lipponen
pitää kysymystä loukkaavana ja kehottaa Ahoa tekemään
välikysymyksen.
+ Saksan punavihreä hallitus ottaa tavoitteekseen luopumisen
ydinvoimasta.
+ Norjassa on 2 tunnin yleislakko, jolla vastustetaan
hallituksen esitystä, joka poistaisi työntekijöiltä yhden
lomapäivän. Lakkoon osallistuu yli 1,2 miljoonaa ihmistä.
*
16.10.1998 Suomen uusimpiin jäänmurtajiin kuuluva Fennica
lähetetään talveksi Brasiliaan putkenlasku-töihin, jotta
Merenkulkuhallitus ansaitsisi rahaa.
+ Nobelin rauhanpalkinnon saavat pohjoisirlantilaiset
puoluejohtajat John Hume ja David Trimble rauhanhieronnasta.
+ Internetin kehittäjä Jonathan Bruce Postel (s.6.8.1943)
kuolee.
*
17.10.1998 Chilen entinen diktaattori Augusto Pinochet,82,
pidätetään Lontoossa espanjalaisten viranomaisten pyynnöstä.
Häntä syytetään Espanjan kansalaisten murhista vv. 1973-90,
jolloin hän johti Chileä.
*
18.10.1998 Sotilasliitto NATO aloittaa valvontalennot Kosovon
yllä. ETYJ:in rauhanvalvojien etujoukko aloittaa myös
toimintansa alueella.
+ Myrskytuuli riepottaa Suomen rannikoita.
*
19.10.1998 Kosovossa tilanne kiristyy, kun serbien panssarit
levittäytyvät pääkaupunki Pristinan länsipuolelle.
+ KHO on saanut 850 valitusta Natura-luonto-ohjelmasta.
*
20.10.1998 Valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki päättää ottaa
Ulf Sundqvistin velallisen-epärehellisyyden syyteharkintaan.
+ Paikallisosuuspankit eroavat lopullisesti Osuuspankkien
Keskuspankista OKO:sta.
*
21.10.1998 Hallituspuolueet SDP ja Kokoomus ajautuvat riitaan
järjestäytymättömille yrityksille sallittavista työehtojen
joustoista.
+ Verohallituksen verotarkastusyksikön johtaja, harmaan
talouden kärkivastustaja Markku Hirvonen eroaa tehtävästään
luottamuspulan vuoksi.
+ Näyttelijä Hillevi Lagerstam (s.9.8.1923) kuolee.
*
22.10.1998 Eduskunnan välikysymyskeskustelussa hallitus lupaa
selvittää Alhon tekemän Sundqvist-sopimuksen pätevyyden.
+ Pristinan sairaala täyttyy serbi-sotilaista, jotka ovat
haavoittuneet Kosovon vapautusarmeijan UCK:n iskuissa.
+ Europarlamentaarikot torjuvat esityksen, jonka mukaan
heidän matkakorvauksensa maksettaisiin todellisten kulujen
mukaan. Uudistusta puolsivat sosiaalidemokraatit, vihreät ja
suomalaisista kaikki paitsi Paavo Väyrynen ja Jyrki Otila.
+ Jännityskirjailija Eric Ambler (s.28.6.1909) kuolee.
*
23.10.1998 Israel ja palestiinalaiset allekirjoittavat USA:n
Valkoisessa talossa sopimuksen, jonka mukaan Israel siirtää
palestiinalaisille miehittämiään alueita ja palestiinalaiset
lupaavat taata Israelin turvallisuuden.
+ Nokia ilmoittaa olevansa maailman suurin matkapuhelinten
valmistaja.
+ Helsingin Sanomat kertoo investointipankki Merrill Lynchin
laskeneen v. 1993 Suomen Säästöpankin arvoksi 15 miljardia
mk, mutta valtio myi sen KOP:lle, SYP:lle, Postipankille ja
osuuspankeille yhteensä vain 5,6 miljardilla markalla,
veronmaksajien tappioksi.
*
24.10.1998 EU-maiden sosiaalidemokraattiset poliittiset
johtajat, jotka johtavat 11:tä jäsenmaata 15:stä, vaativat
korkojen alentamista työllisyyden parantamiseksi.
+ Makeistehtailija Peter Fazer (s.23.10.1934) kuolee.
*
25.10.1998 Iranissa vanhoilliset papit voittavat vaalit,
joissa valittiin maan korkeimman johdon asettava kokous.
+ Kansan Uutisten entinen pakinoitsija Juorkunan Jussi eli
toimittaja Kerttu Kauniskangas (s.19.3.1920) kuolee.
*
26.10.1998 Jugoslavian presidentin Slobodan Milosevicin
ilmoitetaan suostuneen serbijoukkojen vetämiseen pois
Kosovosta. NATO:n ilmaiskujen uhka väistyy.
+ Venäjän presidentti Jeltsin peruuttaa matkansa Wieniin
EU-johtajien huipputapaamiseen. Hän joutuu uupumisen vuoksi
kahden viikon sairaslomalle.
+ Portugalil. kirjailija Jose Carlos Pires (s.2.10.1925) kuolee.
+ Vuorineuvos (Sulo Albin) S.A. Tervo (s.8.2.1920) kuolee.
*
27.10.1998 Kosovosta paenneet albaanit aloittavat paluun
koteihinsa Jugoslavian armeijan vetäydyttyä.
*
28.10.1998 Liechtensteinin kerrotaan suostuneen palauttamaan
Suomeen 22 miljoonaa markkaa tutkintavankeudessa olevan
liikemies Jussi Uotin piilottamia rahoja.
+ Brittiläinen hovirunoilija Ted Hughes (s.17.8.1930) kuolee.
*
29.10.1998 Entinen pääministeri Kalevi Sorsa,67, luonnehtii
muistelmissaan 1970-luvun alkua toisiksi 'vaaran vuosiksi',
jolloin Suomea yritettiin horjuttaa kumouksen partaalle
Neuvostoliiton suurlähettilään Aleksei Beljakovin tuella.
+ Verohallituksen verotarkastusyksikön johtaja Markku
Hirvonen peruuttaa eronsa.
+ Saksan vuosi-inflaation ilmoitetaan olleen syyskuussa vain
0,6 prosenttia ja Ranskan 0,5 prosenttia. Ruotsissa hinnat
ovat jopa laskeneet 0,1 prosenttia tupakkaveron alentamisen
vuoksi. EU-maissa pelätään deflaatiota.
*
30.10.1998 Ruotsin Göteborgissa 60 nuorta kuolee tulipalossa
makedonialaisen yhdistyksen kerhon diskoillassa. 200 ihmistä
loukkaantuu. Suurin osa uhreista on siirtolaisia, pakolaisia
tai heidän lapsiaan. 300-400 ihmistä oli ahtautunut 150
ihmiselle tarkoitettuihin tiloihin.
+ Jukka Paarma nimitetään arkkipiispaksi joulukuun alusta.
+ Helsingin Sanomat selvittää Suomen europarlamentaarikkojen
saavutuksia. Jörn Donnerin poissaoloprosentti on 52 ja Jyrki
Otilan 22, mutta Pertti Paasion vain 7. Aktiivisin edustaja,
Heidi Hautala, on kirjoittanut 7 mietintöä (muut 0-4) ja
käyttänyt 63 varsinaista puheenvuoroa (muut keskimäärin 25).
*
31.10.1998 Näyttelijä Topi Reinikka (s.18.4.1927) kuolee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti