maanantai 10. marraskuuta 2014

LOKAKUU 1999


perjantai 1.10.1999
+ Venäjä kaavailee Tshetsheniaan nukkehallitusta.
+ Kiinan kansantasavalta juhlii 50-vuotispäiväänsä puolen
miljoonan ihmisen paraatilla Pekingin Tiananmenin aukiolla.
+ Suomi lopettaa Slovakian viisumipakon 1.11.1999 alkaen.
+ STT:n päätoimittajaksi nimitetään Mikael Pentikäinen,34.
+ Ex-lapsitähti, skottilaulajatar Lena Zavaroni (s.4.11.1963)
kuolee 35-vuotiaana vaikeaan anoreksia-syömishäiriöön.
*
2.10.1999 Elisabeth Rehn valitaan Rkp:n presidenttiehdokkaaksi
ylimääräisessä puoluekokouksessa Turussa.
+ USA onnistuu kokeessaan Tyynellämerellä tuhoamaan
hyökkäävän ohjuksen uudella torjuntaohjuksella.
+ Venäjän maajoukot etenevät Tshetsheniassa.
+ Viro päättää siirtyä pois Suomen aikavyöhykkeestä.
+ Suomen vanhin, Maija Rothovius, täyttää 112 vuotta. Vuoden
alussa Suomessa eli 214 satavuotiasta, joista 26 oli miehiä.
+ Saksalaiskirjailija Heinz Günther Konsalik (s.28.5.1921)
kuolee.
*
3.10.1999 Itävallan vaaleissa voittaa Jörg Haiderin johtama
äärioikeistolainen vapauspuolue FPÖ saaden lähes 27 % (+5 %)
äänistä. Sosiaalidemokraattinen SPÖ saa yli 33 % (-5 %) ja
konservatiivinen ÖVP alle 27 prosenttia (-1 %) äänistä.
FPÖ ja OVP saavat molemmat 52 paikkaa ja SPÖ 65 paikkaa.
+ Japanilainen Sony-yhtiön perustaja Akio Morita
(s.26.1.1921) kuolee Tokiossa.
+ Näyttelijä Risto Taulo (s.19.6.1931) kuolee.
*
4.10.1999 Venäjän joukot ja tshetsheeenikapinalliset
taistelevat Tshetshenian pääkaupungin Groznyin lähellä.
+ Vaalirahoituksen avoimuutta pohtinut komitea esittää, että
yli 20'000 mk antaneiden tukijoiden nimet on julkistettava.
+ Jazz-trumpetisti Art Farmer (s.21.8.1923) kuolee USA:ssa.
+ Ranskal. taidemaalari Bernard Buffet (s.10.7.1928) kuolee.
*
5.10.1999 Loviisan ydinvoimalasta vuotaa ilmaan 120'000 litraa
erittäin räjähdysherkkää vetyä. Onnettomuus herättää huolta
ulkomailla mm. Pietarin seudulla, mutta Säteilyturvakeskus
arvioi sen vakavuusasteluokkaan 0, jolla ei ole merkitystä
turvallisuuden kannalta.
+ Lontoossa sattuu junaonnettomuus, jossa kuolee 40 ihmistä.
Kaukojuna törmää paikallisjunaan Ladbroke Groven aseman
kohdalla 3 km:n päässä Paddingtonin asemasta.
+ Eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen myöntyy kokoomuksen
presidenttiehdokkaaksi vastaamalla 'Tahdon'.
+ Ruotsalaisen kansanpuolueen presidenttiehdokas Elisabeth
Rehn saa poliisilta vain kirjallisen huomautuksen ajettuaan
21 km:n ylinopeutta (101/80) Espoon ja Kirkkonummen rajalla.
Kansalaisten yhdenvertaisuus lain edessä kyseenalaistetaan.
+ Ruotsalainen Arla ja tanskalainen MD Foods kaavailevat
yhdistyvänsä Euroopan suurimmaksi meijerikonserniksi.
*
6.10.1999 Norjalainen Christiania Bank haluaa kilpailevia
ostotarjouksia Merita-Nordbankenin tekemän rinnalle.
+ Venäjän joukot tunkeutuvat Tshetsheniaan nyt myös lännestä
Ingushetian puolelta.
+ Näyttelijä Heikki Kinnunen tuomitaan törkeästä velallisen
epärehellisyydestä ehdolliseen 7 kk:n vankeuteen.
+ Portugalil. fadolaulaja Amalia Rodrigues (s.1.7.1920) kuolee.
*
7.10.1999 EU kehottaa Venäjää hillitsemään sotatoimia
Tshetsheniassa ja ryhtymään neuvotteluihin.
+ Intian parlamenttivaaleissa hindupuolue BJP:n liittouma
saa 292 paikkaa (+29), Kongressipuolueen liittouma 136 (-30)
ja muut 110 (-4) paikkaa alustavasti; 5 paikasta äänestetään
myöhemmin. Rajiv Gandhin leski Sonia valitaan parlamenttiin.
+ Kyselytutkimuksen mukaan 44 prosenttia suomalaisista
suhtautuu vihreisiin myönteisesti, kokoomukseen 40, SDP:hen
37, keskustaan 28 ja vasemmistoliittoon 21 prosenttia.
+ Kyselytutkimuksen mukaan on päivittäin tupakoivien
suomalaismiesten määrä vähentynyt vuodessa 3 %-yksikköä 27
prosenttiin. Naisten tupakointi on pysynyt 20 prosentissa.
Nuorista 15-24 -vuotiaista tytöistä polttaa 21, pojista 18 prosenttia.
*
8.10.1999 Valtioenemmistöinen energiayhtiö Fortum myy kemian
teollisuutensa eli Neste Chemicals -yhtiön ruotsalaiselle
Industri Kapital -sijoitusyhtiölle 3 mrd markalla.
+ Keskustan ylimääräinen puoluekokous nimittää Esko Ahon
puolueen presidenttiehdokkaaksi.
+ Martti Joenpolvi saa SKS:n Aleksis Kivi -palkinnon.
+ Kansanlaulaja Martta Pulli (s.20.12.1900) kuolee.
*
9.10.1999 Venäjällä säiliölaiva ajaa karille juopumuksen
vuoksi ja Nevajokeen pääsee 60 tonnia polttoöljyä.
+ Venäjän presidentti Boris Jeltsin joutuu sairaalaan
flunssan vuoksi.
+ Kyselytutkimuksen mukaan Elisabeth Rehniä kannattaa Suomen
presidentiksi 29 prosenttia, Riitta Uosukaista 26, Esko Ahoa
19, Tarja Halosta myös 19, Heidi Hautalaa 4, Risto Kuismaa 1
ja jotakuta muuta 2 prosenttia.
+ Australialaiskirjailija Morris West (s.26.4.1916) kuolee.
+ Jazz-vibrafonisti Milt 'Bags' Jackson (s.1.1.1923) kuolee.
*
10.10.1999 Venäjän puolustusministeri Igor Sergejev sanoo
venäläisjoukkojen olevan valmiita 'vapauttamaan'
Tshetshenian pääkaupungin Groznyin.
+ Pohjanmaalla herättävät pelkoa syksyn aikana sattuneet
aseistetut ryöstöt Nurmossa, Kauhajoella ja Lapualla.
+ Kyselytutkimuksen mukaan Kokoomuksen, SDP:n ja Keskusta-
puolueen kannatus on lähes tasoissa, 23 prosenttia.
Kokoomuksen kannatus on maaliskuun vaaleista noussut 2
prosenttiyksikköä ja vihreiden yli 1 prosenttiyksikön.
+ Sosialistipuolue voittaa Portugalin parlamenttivaaleissa.
+ Eduskunnan ent. pääsihteeri Olavi Salervo (s.7.1.1912) kuolee.
*
11.10.1999 Pietarissa säiliöaluksesta aiemmin valunut öljy
tahrii rantoja ja kulkeutuu vedenottamon raakaveteen.
+ Albertinkadun ampumaradalla 3 ihmistä surmannut Sanna
Sillanpää jätetään sairauden vuoksi tuomitsematta ja hän jää
hoidettavaksi Niuvanniemen mielisairaalaan. Korvauksia hän
joutuu maksamaan 900'000 mk, minkä verran omaisuutta häneltä
on takavarikoitu. Surmattujen lähiomaiset saavat korvauksia
henkisestä kärsimyksestä 20'000 - 60'000 mk.
+ Kuvanveistäjä Matti Haupt (s.8.5.1912) kuolee Helsingissä.
*
12.10.1999 Pakistanissa tehdään sotilasvallankaappaus.
Asevoimien komentaja Pervez Musharraf syrjäyttää
pääministeri Nawaz Sharifin hallituksen. He ovat aiemmin
kiistelleet keskenään Kashmirin kriisin hoidosta.
+ YK:n arvion mukaan maapallon väkiluku ylittää nyt 6 mrd.
+ Suomen valtio ansaitsee 20 mrd mk Soneran osakeannista.
+ Tukholman Sätrassa ammutaan äärivasemmistolainen aktivisti
Björn Söderberg,41. Teosta pidätetään myöhemmin 3 uusnatsia.
+ Amer. koripallomestari Wilt Chamberlain (s.21.8.1936) kuolee.
*
13.10.1999 Suomen valtion omistama Leonia-pankki ja yksityinen
vakuutusyhtiö Sampo yhdistyvät. Valtio omistaa uudesta
Sampo-Leoniasta 43 prosenttia ja Sampo 57 prosenttia.
Fuusiossa syntyy Suomen ensimmäinen finanssitavaratalo. Sen
pääjohtajaksi tulee Jouko K. Leskinen ja kakkosmieheksi
Harri Hollmen. Sampo-Leonia ostaa ruotsalaiselta Skandialta
33 prosenttia vakuutusyhtiö Pohjolan äänivallasta aikeenaan
vallata ja sulauttaa myös Pohjola itseensä.
+ EU:n komissio suosittelee jäsenyysneuvotteluja 6 uuden
maan, Latvian, Liettuan, Slovakian, Bulgarian, Romanian ja
Maltan kanssa. Myös Turkista pitäisi komission mukaan tulla
EU:n virallinen jäsenehdokas.
+ Venäjän liittoneuvosto kieltäytyy jo kolmannen kerran
erottamasta maan ylintä syyttäjää Juri Skuratovia, joka on
epäillyt presidentti Jeltsinin perhettä korruptiosta.
+ Maailman suurin tupakkayhtiö Philip Morris ilmoittaa nyt,
että 'vallitsee kiistaton tieteellinen yksimielisyys siitä,
että tupakointi aiheuttaa keuhkosyöpää ja sydänsairauksia'.
*
14.10.1999 Viipurin sellu- ja paperitehtaan omistuskiista
Karjalan Sovjetskissa (Johannes) kärjistyy ammuskeluksi.
+ Pakistanissa kenraali Pervez Musharraf nimittää itsensä
maan johtoon, hajottaa parlamentin ja määrää sotatilalain.
+ USA:n senaatti hylkää ydinkoekieltosopimuksen.
+ USA:ssa valamiehistö päättää, että todisteet 6-vuotiaana
kuristetun lapsimissi JonBenet Ramseyn murhasta eivät riitä
kenenkään syyttämiseen teosta.
+ Helsingin yliopistolle määrätään 100'000 mk:n uhkasakko
kolmen oikeustieteen professorin työpaikkatupakoinnista.
Lars D. Eriksson ja Kari-Pekka Tiitinen ovat poltelleet
työhuoneissaan piippua sekä Urpo Kangas sikareita.
+ Tansanian entinen presidentti Julius Nyerere (s.13.4.1922)
kuolee Lontoossa.
*
15.10.1999 Iiro Viinasen yhä johtama vakuutusyhtiö Pohjola
torjuu neuvottelut fuusiosta Sammon ja Leonian kanssa.
+ 'Lääkärit ilman rajoja' saa Nobelin rauhanpalkinnon.
+ EU aloittaa ylimääräisen 2 pv huippukokouksen Tampereella.
+ Ilkka Hakalehto ryhtyy EU-kriittisten kansalaisryhmien
ja Perussuomalaisten presidenttiehdokkaaksi.
*
16.10.1999 EU-maiden johtajat sopivat Tampereen kokouksessa
EU:n oikeus- ja sisäasioiden yhteistyön tiivistämisestä.
+ Afganistania hallitseva Taleban kieltäytyy luovuttamasta
terrorismista epäiltyä saudia, Osama bin Ladenia YK:lle.
+ Etelä-Kaliforniaa ravisuttaa 7 richterin maanjäristys. Sen
keskus on Mojaven autiomaassa. Yksi juna suistuu kiskoilta.
*
17.10.1999 Ahvenanmaan täyttä itsenäisyyttä ajavat ehdokkaat
häviävät Ahvenanmaan maakuntapäivävaaleissa. Liberaalit
saavat 9 (+1), Keskusta 9 (), Vapaamielinen kokoomus 4 (-2),
Sitoutumattomat 4 (+1), Sosiaalidemokraatit 3 (-1) paikkaa
ja protestipuolue Ahvenanmaan edistys 1 (+1) paikan.
+ Ferrari-ajajat Eddie Irvine ja Michael Schumacher ottavat
kaksoisvoiton ennen McLarenin Mika Häkkistä Malesian GP:ssä.
Ferrarit hylätään sääntöjenvastaisten ilmanohjaimien vuoksi
ja Häkkinen vaikuttaa Formula 1:n maailmanmestarilta viikon
verran, ennen kuin Ferrarin hylkääminen peruutetaan.
*
18.10.1999 Yhteispohjoismaisen vahinkovakuutusyhtiön nimeksi
tulee 'if...' eli 'jos...'. Nimi herättää kummastusta.
+ Japanilainen autonvalmistaja Nissan aikoo vaikeuksiensa
vuoksi vähentää 21'000 työntekijää 3 vuoden aikana.
*
19.10.1999 Eduskunnan kansliatoimikunta käsittelee uudelleen
kansanedustajien vapaat oman auton kilometrikorvaukset.
Eniten korvauksia on hankkinut itselleen kansanedustaja
Tykkyläinen (sd) autoilemalla Helsinki-Kuopio -väliä.
+ Tampereen entinen kaupunginjohtaja Pekka Paavola
etsintäkuulutetaan epäiltynä törkeästä veropetoksesta.
+ Ranskan kansalliskokous hyväksyy 35-tuntisen työviikon.
+ Ranskal. kirjailija Nathalie Sarraute (s.18.7.1900) kuolee.
+ Taidekauppias Pentti Wähäjärvi (s.18.4.1912) kuolee.
*
20.10.1999 Indonesian presidentiksi valitaan sairaalloinen
Abdurrahman Wahid ohi kansansuosikin Megawati Sukarnoputrin.
+ Vakuutusyhtiö Pohjola harkitsee oikeustoimia Suomen
valtiota vastaan, koska valtio on osallistunut Pohjolan
vihamieliseen valtaukseen Sammon ja Leonian tukena.
+ Unescon johtoon nimitetään japanilainen Koichiro Matsuura.
+ Irlannin entinen pääministeri Jack Lynch (s.15.8.1917) kuolee.
*
21.10.1999 Indonesian oppositiojohtaja Megawati Sukarnoputri,54,
valitaan varapresidentiksi 58 prosentilla valitsijamiesäänistä.
+ Tshetshenian Groznyissa kuolee kymmeniä ihmisiä
venäläisten kranaatti-iskussa.
+ Karannut ranskalainen natsiajan sotarikollinen Maurice
Papon,89, saadaan kiinni Sveitsissä ja luovutetaan Ranskaan.
*
22.10.1999 Venäjän pääministeri Putin torjuu Helsingissä EU:n
johdon vaatimuksen, että Venäjää neuvottelisi Tshetshenian
sodan lopettamisesta.
+ EU:n raportin mukaan Ranskassa on käytetty viemärijätteitä
eläinten rehun valmistukseen. Valvonta on ollut vajavaista.
Britit alkavat boikotoida ranskalais-elintarvikkeita, kuten
ranskalaiset boikotoivat yhä 'hullun lehmän' brittilihaa.
+ Norjan Karasjoella koululaisbussi suistuu jokeen, jolloin
3 lasta kuolee ja 4 loukkaantuu.
*
23.10.1999 Ruotsin Gävlessä uusnatsit räjäyttävät pommin.
+ Itävallassa 90 nuorta loukkaantuu 2 diskon tulipaloissa.
+ Italian entinen pääministeri Giulio Andreotti,80, vapautuu
mafiayhteyksiä koskeneista syytteistä. Syyttäjä vaati
hänelle 15 vuoden vankilatuomiota.
+ New Yorkissa marssii 18 Ku Klux Klanin jäsentä kasvot
paljastettuina. Vastamielenosoittajia on tuhansia.
+ Kansainvälisen autoliiton FIA:n vetoomustuomioistuin
palauttaa Ferrari-tallille sen voittopisteet Malesian
viikontakaisesta Formula 1 -kilpa-ajosta.
+ Satukirjojen kuvittaja Maija Karma (s.11.12.1914) kuolee.
+ Unkarin ent. kommunistijohtaja Andras Hegedüs (s.31.10.1922)
kuolee.
*
24.10.1999 Sveitsin vaaleissa voittaa oikeistopopulistinen
kansanpuolue SVP, joka vastustaa ulkomaalaisia ja EU:ta.
Alahuoneen paikkajakauma: Sdp 51 (-3), Radikaalidemokraatit
43 (-2), SVP 44 (+15), Kristillisdem. 35 (+1), Vihreät 9 (),
Liberaalidem. 6 (-1), Työväenpuolue 3 (), Evankelinen puolue
3 (+1), Vapauspuolue 0 (-7), muut 6 (-4).
+ Argentiinan presidentiksi valitaan keskustavasemmiston
ehdokas, Buenos Airesin pormestari Fernando de la Rua,62.
*
25.10.1999 Uudessa Seelannissa on 6,3 richterin maanjäristys.
+ Israelissa avataan palestiinalaisalueiden välille
turvakäytävä Gazan kaistaleelta Jordanjoen länsirannalle.
+ Amer. golf-mestari Payne Stewart (s.30.1.1957) kuolee
lento-onnettomuudessa USA:n Etelä-Dakotassa.
*
26.10.1999 Zürichin oopperastudion johtaja Erkki Korhonen
valitaan Suomen Kansallisoopperan tulevaksi pääjohtajaksi
äänin 13-3 huolimatta oopperan henkilöstön vastalauseista.
+ Kuusamosta tulee kaupunki kunnanvaltuuston äänin 31-10.
+ Britannian parlamentin ylähuone poistaa äänin 221-81
äänestysoikeuden niiltä ylähuoneen lordeilta, jotka ovat
perineet paikkansa. Ylähuoneen 1200 edustajasta noin 750 on
ollut perinnöllisiä päärejä ja muut 450 elinikäisiä päärejä,
jotka kuningatar on nimennyt hallitusten esityksestä.
+ Viron ent. kommunistijohtaja Johannes Käbin (s.24.9.1905)
kuolee.
*
27.10.1999 Armenian Jerevanissa terroristit ampuvat
parlamentin kyselytunnilla pääministeri Vazgen Sarkisianin,
puhemies Karen Demirtshianin ja 6 muuta poliitikkoa sekä
pitävät 41 kansanedustajaa panttivankeinaan 18 tuntia.
+ Venäjän hallituksen lehti Rossijskaja Gazeta syyttää
suomalaisia ja luonnonsuojelujärjestöjä Karjalan
metsäteollisuuden tukahduttamisesta hakkuukielloilla.
+ Suomalainen Jacob Söderman (sd) valitaan toiselle kaudelle
jatkamaan Euroopan oikeusasiamiehenä.
*
28.10.1999 Armenian parlamenttiin iskeneet terroristit
antautuvat. Heidän johtajansa Nauri Unanian sanoo
TV-puheessaan, että he yrittivät pelastaa maan korruptiolta,
köyhyydeltä ja hajoamiselta. Armeniaan julistetaan 3 päivän
suruaika.
+ Kazakhstan kieltää taas rakettien lähettämisen Baikonurin
avaruuskeskuksesta, kun venäläinen kantoraketti on syöksynyt
maahan 4 minuutin kuluttua laukaisemisesta. Samoin tapahtui
heinäkuussa, mutta kielto peruutettiin, kun Venäjä maksoi
1,5 miljoonan markan korvauksen silloisesta onnettomuudesta.
+ Europarlamentin Saharov-palkinto myönnetään Itä-Timorin
itsenäisyystaistelun johtajalle Xanana Gusmaolle.
+ Multialla ammutaan metsästäjää raadellut naaraskarhu.
*
29.10.1999 Kyselytutkimuksessa Riitta Uosukaista kannattaa
presidentiksi 28 prosenttia, Elisabeth Rehniä 26, Esko Ahoa
23, Tarja Halosta 18, Heidi Hautalaa 5, Risto Kuismaa 1 ja
Ilkka Hakalehtoa samoin 1 prosentti äänestäjistä. Toisella
kierroksella Uosukainen voittaisi Rehnin prosentein 53-47.
+ Tutkintaraportti Keravan junaonnettomuudesta 7.12.1998
valmistuu. Sen mukaan olisi syntynyt suuronnettomuus, jos
juna olisi tullut suuremmalla nopeudella vaihteeseen.
+ Vakuutusyhtiö Pohjola julkistaa tiedon petoksesta, jossa
sen työntekijä on huijannut yhtiöltä 2,2 miljoonaa markkaa.
+ Ranskalainen sarjakuvasankari Asterix täyttää 40 vuotta.
*
30.10.1999 Viimeiset Indonesian joukot lähtevät Itä-Timorista,
jonka lähes neljännesvuosisadan kestänyt miehitys päättyy.
+ Intian Bengalinlahden rannikkoa koettelee pahin myrsky 30
vuoteen surmaten tuhansia ja vieden kodin 1,5 miljoonalta.
*
31.10.1999 Egyptairin Boeing 767 -lentokone putoaa mereen
USA:n itärannikolla noustuaan lennolle New Yorkista Kairoon.
Kaikki koneessa olleet 217 ihmistä kuolevat.
+ Luterilaiset ja katoliset kirkot sopivat Augsburgissa
Saksassa vuosisataisen kiistansa vanhurskauttamisopista.
Kirkot päätyvät yksimielisyyteen siitä, että pelastukseen
vie pelkästään usko, eivätkä hyvät teot.
+ Ruokolahdella hirvenmetsästysporukka ampuu 2 rauhoitettua
sutta. Poliisi ei usko sen tapahtuneen erehdyksessä.
+ Mika Häkkinen voittaa Formula 1:n Suzukan osakilpailun ja
hänestä tulee kilpa-autoilun maailmanmestari toisena vuotena
peräkkäin. McLarenin Häkkinen ohittaa Suzukassa kolmanneksi
ajavan Ferrarin Eddie Irvinen kokonaispistein 76-74. Japanin
kilpailun alkaessa on Helsingin takseista liikenteessä vain
10 prosenttia normaalista, useimpien kuljettajien seuratessa
TV:stä taksinkuljettajan pojan Mika Häkkisen kilpa-ajoa.
Lähes 65'000 suomalaisen lasketaan seuranneen vuoden aikana
formulasirkusta kilpailupaikoilla ja käyttäneen matkoihinsa
yli 420 miljoonaa markkaa.
+ Suomessa palataan kesäajasta normaaliaikaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti