maanantai 10. marraskuuta 2014

JOULUKUU 1999 Kuutiset

keskiviikko 1.12.1999
+ Uutiset Benecol-margariinin heikosta kysynnästä USA:ssa
alentavat Raisio Yhtymän osakekurssia 30 prosenttia.
+ Neljä Soneran johtajaa joutuu oikeuteen yhtiön entisen
työntekijän viestintäsalaisuuden loukkaamisesta. He ovat
lukeneet Soneran tietokoneesta työntekijän henkilökohtaisia
sähköposteja tämän siirryttyä kilpailijan palvelukseen.
+ Pohjois-Irlanti saa takaisin vuonna 1973 menettämänsä
itsehallinnon. Maakuntahallitusta johtaa David Trimble,
jonka Ulsterin Unionistipuolue saa 4, työväenpuolue 4, Sinn
Fein 2 ja Demokraattinen Unionistipuolue 2 hallituspaikkaa.
+ Kasvitieteilijä Jaakko Jalas (s.7.5.1920) kuolee.
*
2.12.1999 Henkivakuutusyhtiö Suomen edustajisto päättää myydä
Pohjolan osakkeet parhaalla mahdollisella hinnalla, ja että
Suomi aloittaa taas vakuutusten myynnin mahdollisimman pian.
+ Kyselytutkimuksissa Riitta Uosukainen ja Esko Aho nousevat
suosituimmiksi presidenttiehdokkaiksi. Elisabeth Rehn putoaa
suosiotaan lisänneen Tarja Halosen taakse neljänneksi.
+ Ruotsissa suomen kieli, saamen kieli, Tornionjokilaakson
meän kieli, juutalaisten jiddish ja romanien kieli
hyväksytään virallisiksi vähemmistökieliksi.
+ Kirkon tutkimuskeskuksen johtaja Harri Heino (s.22.4.1944) kuolee.
*
3.12.1999 USA:n Mars Polar Lander -luotain laskeutuu Marsin
etelänavan tuntumaan, mutta viestiyhteys siihen katkeaa.
+ Euron valuuttakurssi putoaa alle USA:n dollarin kurssin.
+ Nokian osakekurssi nousee päivässä yli 8 prosenttia, kun
yhtiö julkistaa uuden kasvuennusteensa. Nokia on tätänykyä
maailman 11:nneksi arvokkain pörssiyhtiö, 1110 mrd markkaa.
Microsoftin arvo on 2950 mrd mk, General Electricin 2660.
+ Pelastusarmeijan kenraali Jarl Wahlström (s.9.7.1918) kuolee.
*
4.12.1999 Maailman kauppajärjestön WTO:n 135 jäsenmaan
kauppaministerien kokous Seattlessa päättyy epäonnistuneena.
+ Belgian kruununprinssi Philippe,39, ja puheterapeutti
Mathilde d'Udekem d'Acoz,26, vihitään Brysselissä.
+ Pohjois-Euroopassa myrskytuuli surmaa yli 20 ihmistä ja
kaataa runsaasti puita varsinkin Tanskassa.
+ Venäjän Zernogradissa kuolee 10 ihmistä, kun 4-kerroksinen
talo vuodelta 1964 romahtaa perustusten sorruttua.
+ Jazz-muusikko Edward Vesala (s.15.2.1945) kuolee.
*
5.12.1999 Maaningalla 5 vanhusta kuolee yöllä palvelutalon
tulipalossa.
+ Ranskan Dijonissa ainakin 11 ihmistä kuolee kerrostalon
räjähdyksessä.
+ Itävallan Innsbruckissa 5 ihmistä tallautuu kuoliaaksi
lumilautanäytöksen yleisön jouduttua paniikkiin.
+ Namibian parlamenttivaaleissa Swapo saa 77 % äänistä,
Demokraattinen kongressi 10 ja Demokraattinen Turnhallen
liitto 9 prosenttia.
*
6.12.1999 USA:n presidentti Bill Clinton varoittaa Venäjää
hyökkäämästä Tshetshenian pääkaupunkiin Groznyihin. Venäjä
vaatii Groznyin asukkaita poistumaan 5 päivän kuluessa.
+ EU päättää aloittaa jäsenyysneuvottelut Latvian, Liettuan,
Maltan, Slovenian, Bulgarian ja Romanian kanssa.
*
7.12.1999 Suomen presidentinvaalien ehdokasasettelu päättyy.
Ehdolla on 4 naista ja 3 miestä.
+ Taiteen 100'000 markan Suomi-palkinnot jaetaan 9:lle.
Saajat ovat Rafael Wardi, Kalle Päätalo, Vuokko Nurmesniemi,
Marja-Leena Mikkola, Marita Liulia, Kjell Lagerroos, Eero
Heinonen, Ralf Forström ja Katarina McAlester.
*
8.12.1999 Ohjelmistoyhtiö Microsoft ja matkapuhelinvalmistaja
Ericsson ilmoittavat ryhtyvänsä yhteistyössä kehittämään
langatonta internetiä.
+ Suomi ja EU sopivat Etelä-Suomen alueen kansallisesta
maataloustuesta 4 vuoden ajaksi eli vuoteen 2003 asti.
+ Fazer ja ruotsalainen Cloetta yhdistävät makeistuotantonsa
ja sijoittavat Cloetta Fazerin pääkonttorin Tukholmaan.
*
9.12.1999 EU:n huippukokous alkaa Helsingissä. Ongelmina ovat
mm. verotuksen yhdenmukaistaminen ja kiista britti-lihasta.
+ Presidentti Boris Jeltsin muistuttaa, että Venäjällä on
täysi arsenaali ydinaseita. Hän on suuttunut siitä, että USA
ja muut ulkomaat uskaltavat arvostella Tshetshenian sotaa.
+ Kristina Carlson saa kirjallisuuden Finlandia-palkinnon.
*
10.12.1999 EU:n huippukokous tuomitsee jyrkästi Venäjän toimet
Tshetsheniassa ja ottaa uuteen tarkasteluun EU:n ja Venäjän
talous- ja avustussuhteet. Turkille tarjotaan asemaa EU:n
jäsenhakijana.
+ EU-tukien purkamisesta kimpaantuneet maanviljelijät
osoittavat rajusti mieltään Helsingissä.
*
11.12.1999 EU:n huippukokous päättyy Helsingissä.
+ Kroatian presidentti Franjo Tudjman (14.5.1922) kuolee.
+ Viihdetaiteilija Arttu Suuntala (18.2.1920) kuolee.
+ Meteorologian prof. Lauri A. Vuorela (s.27.2.1913) kuolee.
*
12.12.1999 SDP:n presidenttiehdokas Tarja Halonen avaa
vaalikampanjansa puhumalla yhteiskunnallisesta tasa-arvosta,
tuloerojen kasvusta ja itsekkyyden kasvamisen vaarasta.
+ Maltalainen öljytankkeri katkeaa kahtia kovassa myrskyssä
Ranskan rannikolla. Bretagnessa pelätään öljykatastrofia.
+ Kansainvälinen olympiakomitea KOK kieltää jäseniään
vierailemasta olympialaisia hakevissa kaupungeissa.
*
13.12.1999 Venäjä aloittaa uudelleen tshetsheenikylien
tulittamisen Groznyin eteläpuolella. Venäjä arvostelee
Suomea Tshetshenian edustajan tapaamisesta Helsingissä
EU:n huippukokouksen aikaan.
+ Fujitsun ja Siemensin yhteisyritys ilmoittaa lopettavansa
Espoon Kilossa 650 henkeä työllistäneen tietokonetehtaansa.
+ Amer. kirjailija Joseph Heller (s.1.5.1923) kuolee.
+ Nyrkkeilijä Tarmo Uusivirta (s.5.2.1957) löytyy kuolleena.
*
14.12.1999 USA ja Saksa pääsevät sopimukseen korvauksista,
joita Saksa maksaa Natsi-Saksan toisen maailmansodan aikana
orjuuttamille pakkotyöläisille.
+ Helsingin Vuosaareen ilmoitetaan rakennettavan yli 100 m
korkea, 26-kerroksinen asuintalo.
+ Sairaanhoitajaliiton jäsenkyselyn mukaan työtoveri kiusaa
Suomessa joka kolmatta hoitajaa ja 4 hoitajaa 10:stä joutuu
potilaiden fyysisen väkivallan kohteeksi.
*
15.12.1999 Venäjän panssarivaunut tunkeutuvat Tshetsheniassa
kohti Groznyin keskustaa. Yli 100 venäläissotilasta kuolee 3
tuntia kestävissä taisteluissa.
+ Suomessa epäillään tapahtuvan 'lihanpesua': miljoonia
kiloja ulkomailta tuotua lihaa myydään kaupassa kotimaisena.
*
16.12.1999 Ruotsin ja Norjan valtiollisten teleyhtiöiden,
Telian ja Telenorin, fuusiohanke kariutuu erimielisyyksiin.
+ Venezuelassa rankkasateet aiheuttavat tulvia ja
mutavyöryjä surmaten tuhansia ihmisiä.
+ Akavan entinen johtaja Aulis Eskola (s.18.6.1928) kuolee.
*
17.12.1999 Orivedellä vanhusten rivitalo syttyy tuleen tupakan
tumpeista, mutta suuronnettomuudelta vältytään.
+ Tampereen käräjäoikeus tuomitsee Pekka Paavolan sakkoihin
ja 10 kk:n ehdolliseen vankeuteen törkeästä veropetoksesta.
*
18.12.1999 Voimakas talvimyrsky repii Etelä-Suomessa kattoja
ja kaataa puita. Tuuli puhaltaa Itämerellä jopa 28 m/sek.
Autolautat eivät pysty poikkeamaan Maarianhaminassa ja
myöhästelevät. Silja Serenaden tanssiesitys peruutetaan
kovan keinunnan vuoksi, laivalla särkyy lamppuja ja laseja.
+ Ranskal. elokuvaohjaaja Robert Bresson (s.25.9.1907) kuolee.
*
19.12.1999 Venäjän parlamenttivaalien voittajiksi selviävät
Jeltsinin ja Vladimir Putinin tukemat Yhtenäisyys/Karhu, 23
prosenttia sekä Oikeistovoimien liitto 9 prosenttia.
Kommunistien osuus putoaa 24 prosenttiin. OVR-puolue eli
'Isänmaa - Koko Venäjä' saa 13, zhirinovskilaiset 6, Jabloko
6 ja muut, 5 %:n kynnyksen alittavat puolueet 19 prosenttia.
+ Moskovassa 12 ihmistä kuolee opiskelija-asuntolan palossa.
+ Lahdessa poliisi pidättää yöllä miehen, joka raahaa
pihalle mattoon käärittyä, mätänemässä olevaa ruumista.
+ Walesil. näyttelijä Desmond Llewelyn (s.12.9.1914) kuolee.
*
20.12.1999 Portugalin siirtomaa Macao luovutetaan Kiinalle.
+ Tanskalainen panimo Carlsberg ostaa Rettigiltä loput 40
prosenttia Sinebrychoffista.
+ Lääkealalle syntyy uusi jättiyhtiö, kun Monsanto sekä
Pharmacia & Upjohn yhdistyvät.
+ Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International kertoo, että
Saudi-Arabiaan likööritäytteisen suklaalevyn tuonut mies on
tuomittu saamaan 75 raipaniskua ja 4 kk vankeutta, koska
Saudi-Arabiaan ei saa tuoda alkoholia missään muodossa.
*
21.12.1999 Eläkeyhtiö Ilmarinen, henkivakuutusyhtiö Suomi ja
Osuuspankkiryhmä ilmoittavat muodostavansa vakuutuksia ja
pankkipalveluita myyvän finanssiryhmän. Pohjola-yhtiön
omaisuus myydään. Pohjolan pääjohtaja Iiro Viinanen ja
varatoimitusjohtaja Pirkko Alitalo joutuvat eroamaan.
+ Sairaalapalo surmaa 19 potilasta Karjalan kannaksen
Koivistolla.
+ Kuubalainen DC-10-matkustajalentokone syöksyy asutuksen
keskelle Guatemalassa, jolloin 26 ihmistä kuolee.
+ Vantaalla on tehty Suomen suurin huumetakavarikko: 179 kg
hasista, 21 kg amfetamiinia ja 7 kg marihuanaa. Lasti on
tuotu rekalla Ruotsista. Jutussa on vangittu 12 ihmistä.
*
22.12.1999 Aivotutkija Paavo Riekkinen vanhempi tuomitaan
Kuopion käräjäoikeudessa 2 vuodeksi ehdottomaan vankeuteen
törkeästä kavalluksesta, veropetoksesta ja törkeästä
petoksesta. Hän ei valita tuomiostaan, vaan menee vankilaan.
+ Esko Aho on siirtynyt presidenttikyselyssä johtoon saaden
31 prosentin kannatuksen. Tarja Halonen saa 28:n, Riitta
Uosukainen 26:n ja Elisabeth Rehn 9 prosentin kannatuksen.
+ Venezuelan rannikon tulvien ja mutavyöryjen uskotaan
surmanneen jopa 30'000 ihmistä.
+ Päätoimittaja Erkki Haglund (s.13.6.1930) kuolee.
*
23.12.1999 Venäjän armeijan joukot käyvät kiivaita taisteluita
Tshetshenian pääkaupungin Groznyin ympäristössä.
+ Brittiyhtiö Primark Datastreamin mukaan pörssi-indeksi on
noussut 1990-luvun 10 vuoden aikana eniten Argentiinassa:
626 prosenttia, Suomessa: 500 ja Marokossa: 478 prosenttia.
Mm. Tanskassa indeksi on noussut vain 83 % ja Australiassa
55 prosenttia. Thaimaassa sijoitukset ovat menettäneet
arvostaan 66 prosenttia ja Indonesiassa 58 prosenttia.
*
24.12.1999 Nepalin Kathmandusta lentoon noussut intialainen
matkustajakone kaapataan. Lentokoneessa on 189 ihmistä. Kone
laskeutuu ensin Pakistanin Lahoreen, myöhemmin Dubaihin.
+ Norsunluurannikolla Robert Guein johtama sotilasjuntta
kaappaa vallan vaaleilla valitulta presidentti Henri Konan
Bedieniltä.
+ Pietarsaaressa kerrostalo evakuoidaan erään asukkaan
valmistettua kotonaan 'Molotovin cocktail'-polttopulloja.
+ Ranskan entinen ulkoministeri Maurice Couve de Murville
(s.24.1.1907) kuolee Pariisissa.
+ Brasilian entinen sotilaspresidentti (1979-1985) Joao
Figueiredo (s.15.1.1918) kuolee Rio de Janeirossa.
*
25.12.1999 Kaapatusta intialaisesta lentokoneesta vapautetaan
28 panttivankia. Kone lähtee Arabiemiirikuntien Dubaista
Afganistanin Kandahariin. Kaappaajat vaativat Intiaa
vapauttamaan vuonna 1994 vangitun pakistanilaisen
uskonnollisen johtajan Maulana Azhar Masoodin.
+ Kuubalainen lentokone syöksyy maahan Venezuelassa. Koneessa
olleet 22 ihmistä kuolevat.
*
26.12.1999 Länsi-Euroopassa raivoaa myrskytuuli surmaten yli
40 ihmistä. Uhreja jää puiden alle, taloja sortuu ja tuuli
sieppaa pari naista heittäen heidät mereen tai jokeen.
+ Suomessa joulun ajan onnettomuuksissa kuolee 8 ihmistä.
+ Guatemalan presidentinvaalit voittaa Alfonso Portillo,48,
joka saa 68 prosenttia äänistä.
+ Amerikkalainen uutisaikakauslehti Time valitsee Albert
Einsteinin vuosisadan henkilöksi.
+ Amer. soul-laulaja Curtis Mayfield (s.3.6.1942) kuolee.
*
27.12.1999 Vammalan Karkussa 30-vuotias kehitysvammainen mies
surmaa puukolla naapurissaan asuneen 8-vuotiaan pikkupojan.
+ Maltalaisesta säiliölaivasta mereen päässyt 15'000 tonnia
öljyä töhrii lintuja Ranskan Bretagnessa.
+ Afrikassa Tshad-järvi tulvii pahojen rankkasateiden
jälkeen ja 25'000 nigerialaista on menettänyt kotinsa.
+ Turkmenistanin presidentti Saparmurad Nijazov kieltää
ukaasillaan kokonaan tupakoinnin julkisilla paikoilla.
*
28.12.1999 Länsi-Euroopassa riehuu uusi talvimyrsky surmaten
ainakin 130 ihmistä. Tuulen nopeus on jopa 55 m/sek.
+ Hiihtäjä Mika Myllylä valitaan vuoden urheilijaksi.
+ Turkmenistanin parlamentti muuttaa maan itsevaltaisen
presidentin Saparmurad Nijazovin,59, viran elinikäiseksi.
+ USA:ssa Seattlen kaupunki peruuttaa millennium-juhlansa
terrorismin pelon vuoksi.
+ Ranskalainen vaatesuunnittelija Louis Feraud (s.13.2.1921)
kuolee.
*
29.12.1999 Outokummussa kuolee kolme 20-vuotiasta nuorta rekan
perävaunun murskatessa heidän henkilöautonsa.
*
30.12.1999 USA:n Floridan Tampassa silmitön ammuskelija tappaa
hotellissa 5 ihmistä ja haavoittaa kolmea. Poliisi vangitsee
pakoa yrittäneen miehen.
+ Beatles-yhtyeen entinen kitaristi George Harrison,56,
haavoittuu aamuyöllä murtautujan puukosta kotonaan
Henley-on-Thamesissa, Lontoon lähellä.
+ Indonesian Molukeilla on viikon aikana kuollut yli 300
ihmistä muslimien ja kristittyjen yhteenotoissa. Satoja
rakennuksia, mm. kirkkoja ja moskeijoita, on tuhottu.
+ Pianisti, kriitikko Ilpo Saunio (s.1.4.1939) kuolee.
+ Maailman vanhin ihminen Sarah Knauss (s.24.9.1880) kuolee
119-vuotiaana USA:n Pennsylvaniassa.
*
31.12.1999 Venäjän presidentti Boris Jeltsin eroaa yllättäen.
Pääministeri Vladimir Putin ryhtyy vt. presidentiksi, kunnes
uusi presidentti valitaan maaliskuun lopussa.
+ Intialaisen lentokoneen 8 päivää kestänyt kaappaus päättyy
154 panttivangin vapauttamiseen, kun Intia on vapauttanut 3
Kashmirin itsenäistymistä ajavaa muslimia.
+ Vuosituhat alkaa vaihtua suurin ilotulituksin eri puolilla
maailmaa. Juhlinta etenee aikavyöhykkeittäin idästä länteen.
Pelolla odotettuja Y2K-tietokoneongelmia ei esiinny. Finnair
lentää vuodenvaihteessa vain 2 tilauslentoa normaalien 6-7
lennon sijasta. Suomalaiset ovat varustaneet lääkekaappejaan
joditableteilla mahdollisten ydinonnettomuuksien varalta.
Millennium-pelko on syksyn mittaan nostanut lyhyitä korkoja.
+ Karkkilassa ilotulitusraketit sytyttävät Helvarin tehtaan
tuleen aiheuttaen kymmenien miljoonien markkojen vahingot.
+ Slovakiasta saapuu Suomeen 73 uutta turvapaikanhakijaa.
Koko joulukuun aikana Slovakian romaneja on tullut n. 200.
+ Tilastokeskuksen arvion mukaan Suomen väkiluku on kasvanut
11'700 hengellä vuonna 1999 ja on vuoden lopussa 5'171'000.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti