maanantai 1. syyskuuta 2014

JOULUKUU 2005


torstai 1.12.2005
+ Brittiläinen merentutkimuslaitos varoittaa pohjoiseen lämpöä
tuovan Golf-virran heikentyneen paljon.
+ Euroopan keskuspankki nostaa korkoa ensi kertaa 5 vuoteen.
+ Irakin kapinalliset valtaavat Ramadin kaupungin hetkeksi.
+ Viron suurlähettiläs arvostelee Suomen viestimiä Tallinkin
laivojen jätevesipäästöjen "hysteerisestä" uutisoinnista.
+ Ruotsin pääministeri Persson pyytää anteeksi hallituksensa
virheitä, jotka viivyttivät tsunamiuhrien auttamista v. 2004.
+ Belgiaa kuohuttaa muslimin kanssa avioituneen belgialaisen
38-v. naisen marraskuussa tekemä itsemurhaisku Bagdadissa.
+ Etelä-Afrikan korkein oikeus hyväksyy homoliitot.
+ AIDS-päivänä todetaan viruksen kantajia olevan 40 miljoonaa
ja tautiin kuolleita tänä vuonna jo yli 3 miljoonaa.
*
2.12.2005 Varusmies kuolee kranaatinheittimen räjähdyksessä
Rovajärvellä. 3 ihmistä saa vakavia ja 3 lieviä vammoja.
+ Irakissa tienvarsipommi surmaa 10 USA:n sotilasta.
+ USA:ssa teloitetaan 1000:s kuolemaantuomittu v:sta 1976
laskettuna, jolloin teloitusten 10-vuotinen tauko päättyi.
+ Venäläissyntyinen saksalainen Alina Pogostkin,22, voittaa
Sibelius-viulukilpailun. Toinen on Kiinan Jiafeng Chen,18.
+ Kuusankoskelainen 43-v. mies saa 11 v. vankeutta yli
160:sta lapseen kohdistuneesta seksirikoksesta.
*
3.12.2005 USA uhkaa taas YK-maksujensa jäädytyksellä.
+ Baqubassa kuolee 19 irakilaissotilasta väijytyksessä.
+ Al-Qaidan 3. johtajan Abu Hamza Rabian kerrotaan kuolleen
talonräjähdyksessä Pakistanissa 4 muun terroristin mukana.
+ Ukrainan presidentti julistaa lintuinfluenssa-hätätilan.
+ Ruotsia kuohuttaa tsunami-virheraportti. Puolet kansasta
haluaisi antaa potkut ulkoministeri Laila Freivaldsille.
+ Vaalimaan raja-aseman rekkajono venyy 23 km:n pituiseksi.
+ Norjassa Mette-Marit synnyttää Sverre Magnus -prinssin.
+ Iskelmälaulaja Kikka eli Kirsi Siren (s.26.10.1964) kuolee.
*
4.12.2005 Pres. Putinin puolue Yhtenäinen Venäjä voittaa
Moskovan paikallisvaalit. Kommunistit tulevat toiseksi.
+ Kazakstanin presidentinvaalit voittaa nykyinen Nazarbajev.
+ Venäjän Uralilla 9 kuolee uimahallin katon romahtaessa.
+ Hongkongissa on kymmenientuhansien demokratiamarssi.
+ Helsingin Sompasaareen suunnitellaan kelluvia taloja.
*
5.12.2005 Venezuelassa pres. Chavezin puolue voittaa kaikki
parlamenttipaikat vaaleissa, joita oppositio boikotoi.
+ Palestiinalainen surmaa 5 israelilaista Netanjassa.
+ Irakissa siepataan ranskalainen insinööri.
+ Britanniassa alkaa homoparisuhteiden rekisteröinti 10.
maana. Varsinaiset homoavioliitot sallii lisäksi 5 maata.
+ Suomenruotsalainen Monika Fagerlund voittaa Ruotsissa
August-kirjallisuuspalkinnon.
*
6.12.2005 Bagdadissa itsemurhaisku poliisikouluun surmaa 43
irakilaista poliisikokelasta.
+ David Cameron valitaan Britannian konservatiivien johtoon.
+ Sotilaskone törmää kerrostaloon Teheranissa, 128 kuolee.
+ Egyptin Muslimiveljeskunta vaatii alkoholin täyskieltoa.
*
7.12.2005 Eritrea karkottaa YK:n rauhanturvaajat.
+ Finnair tilaa miljardilla 12 Airbusin laajarunkokonetta.
+ USA:n ulkoministeri Condoleezza Rice vakuuttaa Ukrainassa
USA:n kieltävän nyt vankien julman kohtelun myös ulkomailla.
+ Tallink erottaa Suomen-maajohtajansa Håkan Nordströmin.
*
8.12.2005 Kerava ja Tuusula suunnittelevat yhdistyvänsä.
+ Espanja pidättää sotarikoksista epäillyn kroaattikenraalin
Ante Gotovinan Haagin sotarikostuomioistuinta varten.
+ Egyptin Muslimiveljeskunta saa 20 % parlamenttipaikoista.
+ Iranin presidentti ehdottaa Israelin siirtämistä Eurooppaan
ja epäilee, oliko Hitlerin juutalaisten kansanmurha totta.
+ Bagdadissa 30 ihmistä kuolee itsemurhaiskussa bussiin.
+ Israel surmaa ilmaiskulla 2 palestiinalaistaistelijaa.
+ Syyrian joukot surmaavat kahakassa 8 muslimitaistelijaa.
+ Konginkankaan bussiturman rekkakuski saa syytteen 23:sta
kuolemantuottamuksesta ja 4 vammantuottamuksesta.
+ Punainen Risti saa uuden tunnuksen, punaisen neliön.
+ Paavo Lipponen antaa Finlandia-palkinnon Bo Carpelanille.
*
9.12.2005 Britannia vaatii EU:hun nopeaa rahoitusremonttia.
+ USA marssii ulos YK:n ilmastoneuvotteluista Montrealissa.
+ Kullan hinta nousee korkeimmilleen sitten vuoden 1981.
+ Hanna-Maria Seppälä ui lyhyen radan EM-hopeaa Triestessä.
+ Amer. kirjailija Robert Sheckley (s.16.7.1928) kuolee.
*
10.12.2005 Montrealissa yli 150 valtiota pääsee sopuun
Kioton ilmastosopimuksen jatkamisesta vuoden 2012 jälkeen.
+ Nigeriassa 107 ihmistä kuolee lentokoneen maahansyöksyssä.
+ Miss Maailmaksi valitaan Kiinan Hainanilla islantilainen
osa-aikainen poliisi Unnur Birna Vilhjalmsdottir,21.
+ Hanna-Maria Seppälä voittaa Triesten sekauinnin EM-kultaa.
+ Koomikko-näyttelijä Richard Pryor (s.1.12.1940) kuolee.
*
11.12.2005 Lontoon lähellä räjähtää valtava öljyvarasto.
+ Moskovassa romahtaa vankilan katto. 2 vankia kuolee.
+ Australian Sydneyssä syttyy arabivastaisia rotumellakoita.
*
12.12.2005 Beirutissa murhataan Syyriaa arvostellut Gebran
Tueni, Libanonin päälehden kustantaja ja kansanedustaja.
+ Ranskassa pidätetään 20 islamistia terroristiepäiltyinä.
+ Australian rotumellakat jatkuvat Cronullan uimarannalla.
+ Paramount ostaa Spielbergin elokuvastudion DreamWorksin.
*
13.12.2005 Eduskunta hyväksyy varallisuusveron poistamisen.
+ Irakin sunnivähemmistön johtajat julkaisevat fatwan, joka
kehottaa kaikkia äänestämään maan parlamenttivaaleissa.
+ Lontoolaisen öljyvaraston suurpalo saadaan sammutettua.
+ Kaliforniassa teloitetaan ent. jengijohtaja Stanley Tookie
Williams, jota kuvernööri Arnold Schwarzenegger ei armahda.
*
14.12.2005 Iranin presidentti Mahmud Ahmadinejad väittää
holokaustia eli juutalaisten kärsimää kansanmurhaa taruksi.
+ Karkkilassa löydetään tulipalotalosta kuolleina äiti ja 2
lasta. Äitiä epäiltiin aiemmasta palosta, jossa kuoli poika.
+ Viking Linen Amorella-laivalla loukkaantuu 10 työntekijää
joukkotappelussa yli 10 diskoasiakkaan kanssa klo 3:30.
+ Helsingin Aleksilla ryöstetään Lindroosin kultaliike jo 3.
kerran 2 vuoden aikana. Neljästä miehestä 2 pidätetään pian.
+ Nordean verkkopankin tunnuksia urkitaan tökeröllä suomen
kielellä. Jotkut asiakkaat uskovat ja vastaavat.
+ Guatemalasta löytyy varhaisin mayamaalaus (n. 100 eKr.)
*
15.12.2005 Palestiinan kunnallisvaaleissa jyrkkä Hamas
voittaa Fatahin Länsirannalla, esim. Nablusissa 68-16.
+ Hallitus esittää seksipalveluiden oston kriminalisointia.
+ Espanja kieltää tupakoinnin julkisissa ja työtiloissa.
+ USA kieltää vankien kidutuksen. John McCainin esitys
voittaa senaatissa 90-9, edustajainhuoneessa 308-122 ja myös
vastaanhangoitellut presidentti Bush joutuu taipumaan.
+ Kuuba ei päästä oppositioryhmää "Damas de blanco - Naiset
Valkoisissa" noutamaan Saharov-ihmisoikeuspalkintoaan. Myös
Toimittajat ilman rajoja ja juristi Hauwa Ibrahim palkitaan.
+ Jatkosodan Pikkujättiläinen voittaa Tieto-Finlandian.
+ Kansaned. Irina Krohn valitaan Elokuvasäätiön johtoon.
+ Tallinnan Maakri Majasta löytyy paloiteltu suomalaismies.
Osapuolet ovat valelasku- ja vale-invalidikeräys-huijareita.
*
16.12.2005 USA:ta kuohuttaa Bushin hallinnon 3 v. suorittama
omien kansalaisten salakuuntelu vastoin maan perustuslakia.
+ USA:n kemikaalijätti DuPont joutuu jättikorvauksiin erään
Teflon-pinnan yhdisteen terveyshaittojen salailusta.
+ Ruotsissa tehdään jälleen raju rahankuljetusauton ryöstö.
+ Pohjois-Irlannin Sinn Feinin keskushenkilö Denis Donaldson
tunnustaa olleensa brittien agentti 20 v. ja pakenee maasta.
*
17.12.2005 EU:n huippukokous sopii lähivuosien budjetista.
Suomen vuotuinen nettomaksu nousee 140:stä 400 miljoonaan.
+ Bush myöntää hyväksyneensä itse salakuuntelun USA:ssa.
+ Songhuajoen bentseeni-myrkkylautta lipuu Venäjän puolelle.
+ Bosnian sodan 1992-95 uhriarvio puolitetaan 100'000:aan.
*
18.12.2005 Bolivian presidentinvaaleissa aymaraintiaani Evo
Morales (vas) saa 51 %, Jorge Quiroga (oik) 14 % äänistä.
+ Tansanian presidentinvaalit voittaa Jakaya Kikwete (80 %).
+ Israelin päämin. Ariel Sharon saa lievän aivohalvauksen.
+ WTO:n kokous Hongkongissa sopii, että teollisuusmaat
luopuvat maatalouden vientituista vuoteen 2013 mennessä.
+ USA:n varapres. Dick Cheney käy pikavierailulla Irakissa.
+ Irakissa siepattu arkeologi Susanne Osthoff vapautetaan.
+ Suomen Idols -laulukilvan voittaa Ilkka Jääskeläinen.
+ Pääkirjoitustoimittaja Arja Leppänen (s.10.8.1941) kuolee.
*
19.12.2005 Tshadin armeija hyökkää Sudanin Darfurin puolelle
jahdatessaan oman maansa kapinallisryhmiä.
+ Väärinkäytöksistä epäilty Italian keskuspankin elinikäinen
johtaja Antonio Fazio eroaa pitkän painostuksen jälkeen.
+ Afganistanin parlamentti kokoontuu 30 v. tauon jälkeen.
+ Iranin radiossa ja tv:ssä kielletään länsimainen musiikki.
+ Irakissa vapautetaan 20 Saddamin virkailijaa, mm. tutkijat
"Rouva Pernarutto" Huda Ammash ja "Tri Bakteeri" Rihab Taha.
+ Capmanin joensuulainen halpahalliketju Tokmanni ostaa
Tarjoustalon, Säästötalo Robinhoodin ja Maxi-Makasiinit.
+ Tulli takavarikoi halpahallista Helsingin Itäkeskuksessa
86'000 piraattituotetta, yhteisarvoltaan n. 191'000 euroa.
*
20.12.2005 Espoon kaupunki myy Fortumille 364 milj. eurolla
33 %:n osuutensa E.ON-sähköyhtiöstä (entinen Espoon Sähkö).
+ Aller (7 päivää, Oho) ostaa A-lehtien Katso!-juorulehden.
+ SOK hakee toimilupaa talletuspankin perustamiseksi.
+ New Yorkin metro ja bussit lakkoilevat.
*
21.12.2005 Venäjä ja Ukraina kiistelevät maakaasun hinnasta
ja vastavetona Krimin laivastotukikohdan vuokrasta.
+ Bagdadin Saddam-oikeudenkäynnissä todistetaan kidutuksista
ja murhista. Saddam syyttää vangitsijoitaan pahoinpitelystä.
+ USA:n Pennsylvaniassa kielletään ns. älykkään suunnittelun
opettaminen koulussa Darwinin evoluutioteorian vaihtoehtona.
+ Opetushallitus valmistelee ohjeita koulujen joulujuhlista.
+ Mäkihyppääjä Janne Ahonen valitaan vuoden urheilijaksi.
*
22.12.2005 Japanin ulkoministeri Taro Aso sanoo
sotilasmenojaan nostavan Kiinan olevan huomattava uhka.
+ Britannian ja Puolan pääministerit piipahtavat Irakissa.
+ Korkeimman oikeuden presidentiksi tulee Pauline Koskelo,49.
*
23.12.2005 Vakuutusyhtiö Pohjolan myynti SOK:lle varmistuu.
+ E-Koreassa kesällä uutisoitu ihmisen kantasolujen kloonaus
ja kasvatus paljastetaan Hwang Woo-sukin huijaukseksi.
+ Irakiin Saddamille myrkkykaasujen raaka-aineita myynyt
hollantilainen Frans van Anraat tuomitaan 15 v:n vankeuteen.
+ Intian parlamentti erottaa 11 kansanedustajaa, jotka
jäivät itse teossa kiinni korruptiosta tv-kanavan testistä.
*
24.12.2005 Suomen paperikoneet toimivat nyt läpi joulun.
+ Helsingin Köyhien joulujuhlaan osallistuu 1500 vierasta.
*
25.12.2005 Kiinassa ahtaan baarin palo surmaa 26 ihmistä.
+ Libya määrää uuden oikeudenkäynnin hiv:n tartuttamisesta
kuolemaan tuomituille bulgarialaisille sairaanhoitajille.
+ Somalian Mogadishua alkaa hallita 64-jäseninen neuvosto.
+ Suuri lumikuormitus katkoo sähköjä Länsi-Suomessa.
*
26.12.2005 Italialaiset 14-v. tyttö ja 17-v. poika kuolevat
koiravaljakkosafarilla Torniossa jäädessään matkustajajunan
alle. 16 italialaisturistia ehtii ylittää Kolarin-radan.
Turmaa tutkitaan rikoksena. Tytön isä on Napolin mafiapomoja.
+ Pietarissa tehdään kaasuiskuja Maksidom-myymälöihin.
+ Tapaninpäivän tsunamin uhreja muistellaan I vuosipäivänä.
+ Sarjakuvan Tiger piirtäjä Bud Blake (s.13.2.1918) kuolee.
*
27.12.2005 Libanonista ammutaan Israeliin useita raketteja.
+ Puola alkaa valvoa Venäjän loukkaamaa Baltian ilmatilaa.
+ Muslimijärjestö vaatii Tanskalta anteeksipyyntöä, koska
Jyllands-Posten julkaisi 12 pilapiirrosta Muhammedista.
Pakistanilainen puolue on tarjonnut tapporahaa piirtäjistä.
+ SDP:n puoluesihteeri ehdottaa vaaleihin pitkiä listoja.
*
28.12.2005 Palestiinassa Fatah-puolueen kilpailevat nuori
ja vanha siipi sopivat yhteisestä vaalilistasta.
+ Bagdadissa 9 ihmistä kuolee vankilapakoyrityksessä.
+ EU lähettää Baikonurista avaruuteen Galileo-satelliitin.
*
29.12.2005 USA:n 3. suurin hotelliyritys Hilton Hotels ostaa
brittiläisen yhteistyökumppaninsa Hilton Groupin.
+ Töölön Matkatoimiston konkurssipesä vaatii ommistajilta ja
tilintarkastajilta 3,2 milj. laittomasti jaettuja varoja.
+ Norjassa määrätään sukupuolikiintiöt pörssiyhtiöiden
hallituksiin 2 vuoden siirtymäajalla.
*
30.12.2005 Etelä-Korea päättää vähentää joukkojaan Irakissa.
+ Egyptin poliisi hajottaa väkivalloin Kairossa pakolaisten
istumamielenosoituksen, jolloin 20 sudanilaista kuolee.
+ Venäläinen lehtimies Rudolf Sykiäinen (s.26.5.1924) kuolee.
*
31.12.2005 Keskussotilassairaala Tilkka lopettaa Helsingissä.
+ Tieliikenteessä kuoli 370 ihmistä v. 2005 (1 joka päivä).
+ Suomen vanhin, 111-vuotias Hilda Häkkinen (s.1894) kuolee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti