perjantai 1. elokuuta 2014

SYYSKUU 2009


tiistai 1.9.2009
+ Kalifornian Los Angelesin maastopalot riehuvat kuudetta päivää.
+ Valkokärpässienen syönyt sienestäjä kuolee Hämeenlinnassa.
+ Poliisi hakee Lammin vastaanottokeskuksesta 8 turvapaikan
hakijaa, jotka suivaantuvat bussiyhteyden kauppaan loputtua.
+ Irakissa lasketaan kuolleen 100'000 siviiliä ja 4336 USA:n
sotilasta. Elokuun uhriluku oli 453, suurin yli vuoteen.
+ Libya juhlii Muammar Gaddafin jo 40-vuotista valtakautta.
*
2.9.2009 Maanjäristys tappaa kymmeniä Indonesian Jaavalla.
+ Afganistanin tiedustelun varajohtaja kuolee pommi-iskussa.
+ Nokia sanoo olevansa kosketusnäytöllisten älypuhelimien
isoin valmistaja ja aikoo kärkeen langattomissa palveluissa.
+ Puolangalla 35-v. poika ampuu vanhempansa ja itsensä.
+ Hollannissa pannaan syytteeseen juutalaisten joukkomurhan
(holokaustin) kieltävän sarjakuvan julkaissut arabijärjestö.
*
3.9.2009 Iranin hallitukseen nimitetään ensimmäinen nainen
30 vuoteen, terveysministeri Marzieh Vahid Dastjerdi.
+ KHO evää egyptiläis-isoäidin Eveline Fadayelin,64,
oleskeluluvan Suomessa, aivan kuin maahanmuuttovirastokin.
+ Ranska on karkottanut 7 kuukaudessa jo 17'000 laitonta
maahanmuuttajaa, kun koko vuoden tavoite on 27'000 henkilöä.
+ Burkina Fasossa 150'000 menettää kotinsa sadetulvissa.
+ Audin myyntijohtaja Esko Kiesi eroaa kohun takia. Hän oli
vitsaillut Anna-lehdessä sukupuolten roolien eroavuuksista.
*
4.9.2009 Naton ilmaisku surmaa Afganistanissa juuttuneesta
säiliöautosta bensiiniä havitelleita kymmeniä siviilejä.
+ Islannin BKT on supistunut toisella vuosineljänneksellä
6,5 % ja ensimmäisellä 4,5 %. Kotitalouksien kulutus on
supistunut 17,4 % ja kiinteät investoinnit 46,9 %.
*
5.9.2009 Gabonissa mellakoidaan, kun kuolleen Bongon poika
Ali Ben Bongo on julistettu presidentinvaalien voittajaksi.
+ Turistilaiva uppoaa Makedonian Ohrid-järvellä, 15 kuolee.
+ Pakistanin armeija surmaa taas 43 kapinallista Khyberissä.
+ Suomen katolisen kirkon piispaksi vihitään Teemu Sippo,62.
+ Berliinissä 50'000 osoittaa mieltään ydinvoimaa vastaan.
*
6.9.2009 Tuhannet siviilit pakenevat Pakistanin hallituksen
laajaa hyökkäystä luoteessa, jossa kuolee 30 kapinallista.
+ Lautta uppoaa aamuyöllä Filippiineillä, 900 pelastetaan.
+ Kauniaisissa (jossa ruotsinkielisiä 39 %) kunnallisvaalien
uusinta palauttaa RKP:lle valtuustopaikkaenemmistön 18/35.
Vihdissä SDP vie yhden paikan Vihdin puolesta -ryhmältä.
+ Finnair alkaa ulkoistaa lentojaan muiden operoitaviksi.
+ Ruotsin ulkoministeri Bildt peruu vierailunsa Israelissa.
Välejä hiertää miehitysalueille rakentaminen ja lehtiepäily
surmattujen palestiinalaisten sisäelimien myymisestä.
+ Kolumbian presidentti Uribe haluaa lailla jatkokaudelle.
*
7.9.2009 Israel antaa 455 talon rakennusluvat siirtokuntiin.
+ Espoon valtuusto korottaa veroäyrin vuodeksi 17,75 %:iin.
+ Sudanissa housuja käyttänyt nainen Lubna Hussein saa sakot
(140 e) ja välttyy pelätyltä 40 iskun raipparangaistukselta.
*
8.9.2009 Nettipoliitikko Jussi Halla-aho (perus/sit) saa 30
(11 e:n) päiväsakkoa uskonrauhan rikkomisesta teksteillään.
+ Kongossa tuomitaan 2 norjalaista kuolemaan vakoojina.
+ Mellakoiden määrä on kasvanut Kiinassa, mutta lukua maa
ei kerro enää. Vuonna 2005 Kiinassa oli 87'000 mellakkaa.
+ Ulkopoliittisen instituutin johtajaksi äänestetään Teija
Tiilikainen,45. Tuomas Forsberg ja Jussi Hanhimäki häviävät.
*
9.9.2009 Yleisradio uhkailee 300 työpaikan vähennyksellä.
+ Japanin hallituksen muodostavat Demokraattinen Puolue DPJ,
sosiaalidemokraatit sekä konservatiivinen Uusi Kansanpuolue.
+ Venäjällä laaditaan 'Vankileirien saaristosta' pakollinen
yläluokkien oppikirja. Solzhenitsynin leski lyhentää kirjan.
+ Kiinassa talouskriisi on vienyt 41 miljoonaa työpaikkaa.
+ Applen perustaja Steve Jobs,54, palaa julkisuuteen
saatuaan autoturmassa kuolleelta elinsiirtona uuden maksan.
*
10.9.2009 Autoyhtiö Opel myydään lopultakin Magnan ryhmälle.
+ Sierra Leonessa lauttaonnettomuus vie jopa satoja lapsia.
+ Venezuela tunnustaa Georgian kapinamaakunnat itsenäisiksi.
+ EU lupailee kehitysmaille ilmastonmuutoksen torjuntaan
vuosittain jopa 15 mrd euroa vuoteen 2020 mennessä.
*
11.9.2009 Pakistan on pidättänyt 5 talebanjohtajaa sekä 3
ruotsalaista terrorismista epäiltynä, mm. Mehdi Ghezalin,30,
jolla on suomalainen äiti ja algerialainen isä.
+ Sadat Bulgarian romanit hakevat Suomesta turvapaikkaa.
+ Työnseisaus pysäyttää 6 tunniksi losseja ja lentoasemia.
*
12.9.2009 Avaruussukkula Discovery laskeutuu Kaliforniaan 7
hengen miehistöineen, mukanaan suomensukuinen Timothy Kopra.
+ Maailman vanhin nainen, USA:n Gertrude Baines,115, kuolee.
Seuraavaksi vanhin nainen on japanilainen Kama Chinen,114.
*
13.9.2009 Venäjän sotilastiedustelun GRU:n huippusalaisia
asiakirjoja tuhoutuu tukikohdan palossa. 5 sotilasta kuolee.
+ Kazakstanissa 38 kuolee huumevieroituslaitoksen palossa.
+ Porissa 3 nuorta kuolee auton törmätessä puuhun. 4 miestä
hukkuu viikonvaihteessa. Mikkelissä mies,70, ampuu vaimonsa
ja itsensä omatekoisella pienikaliiberisella pistoolilla.
+ P-Korea kertoo kaiuttimilla kansalle johtaja Kim Jong-ilin
pojan Kim Jong-unin,26, pätevyydestä (tulevaksi johtajaksi).
*
14.9.2009 Norjan vaaleissa Työväenpuolue saa 35 %, Edistysp.
23, Oikeistop. Höyre 17, Keskustap. 6, Sosialistinen vas. 6,
Kristillinen kp. 5 ja Liberaalinen Venstre 4 % äänistä.
Vasemmistokolmikko saa 86 paikkaa oikeiston 83:aa vastaan.
+ Vaalirahakohussa käy ilmi, että kans.ed. Marja Tiura pyysi
Nova Groupin maksamaan lentolippunsa Thaimaasta Suomeen.
+ Kaari Utrio ehdottaa vanhuksille omia kuolinapupillereitä.
+ Venezuela ostaa Venäjältä 92 panssarivaunua ja
ilmatorjuntajärjestelmän 1,5 mrd euron lainalla.
+ Pakistanissa 18 naista tallautuu hengiltä jonottaessaan
ilmaisia jauhoja ramadan-paastokuukauden lahjana köyhille.
+ Tallinna jakaa jopa 2000 perheelle avuksi perunaa 40 kg.
+ Elokuvanäyttelijä Patrick Swayze (s.18.8.1952) kuolee.
+ Televisio-kokki Keith Floyd (s.28.12.1943) kuolee.
*
15.9.2009 Indonesian Acehin maakunta hyväksyy tiukan
sharia-lain, mm. kuolemantuomiot kivittämällä.
+ Porvoon käräjäoikeus aloittaa todistajien kuulemisen
Ruandan Kigalissa. V. 1994 kansanmurhasta syytetty Francois
Bazaramba seuraa oikeudenkäyntiä Vantaan vankilassa.
*
16.9.2009 Nova Kiinteistökehityksen konkurssipesän velkojat
aikovat vaatia käräjillä Keskustalta vaalituet takaisin.
+ Turvapaikanhakijoiden toimeentulotukea aletaan korvata
vastaanottokeskuksissa osittain ruoka-avun muodossa.
+ Pakistanissa terrorismista pidätetyistä 3 ruotsalaisesta
kahdelta paljastuu suomalaissyntyiset äidit.
+ Finnairin lentoemännät ja stuertit suostuvat palkka-aleen.
+ Porvoon piispaksi valitaan (Johnin poika) Björn Vikström.
*
17.9.2009 USA peruu Puolan ja Tshekin ohjuskilpihankkeen.
+ Saksassa 18-v. abiturientin kouluisku haavoittaa yhdeksää.
+ Jemenin ilmaisku pakolaisleiriin surmaa 87 ihmistä.
+ Pommi surmaa 9 Afrikan Unionin rauhanturvaajaa Somaliassa.
+ Myanmarin eli Burman juntta lupaa vapauttaa 7114 vankia.
*
18.9.2009 Itsemurhaisku surmaa Pakistanissa 33 ihmistä.
+ Etelä-Puolassa kaasuräjähdys surmaa 12 kaivosmiestä.
+ Iranin Ahmadinejad haukkuu holokaustia silkaksi myytiksi.
+ Vantaan keskiaikaisessa kirkossa vihitään yöllä sata vain
jonoon saapunutta avioparia helpoissa, halvoissa pikahäissä.
*
19.9.2009 Nuorten asuntosäätiön (kesk) rahanjako Vanhaselle
ja Antti Kaikkoselle, säätiön puheenjohtajille, paljastuu.
+ Ihmissalakuljettaja Saban Baran,38, ei palaa isyyslomalta
vankilaansa Hollannissa. Interpol etsii ennenkin karannutta.
+ Serbiassa perutaan kiihkokansallisten uhkaama homoparaati.
*
20.9.2009 Hollantilainen öljy-yhtiö Trafigura lupaa v. 2006
myrkkyskandaalin takia korvauksia norsunluurannikkolaisille.
*
21.9.2009 Patentti- ja rekisterihallitus tutkii Keskustan
poliitikkoja vaalirahalla tukeneiden säätiöiden toimintaa.
+ Etelä-Sudanissa Lou nuer -heimon asemiehet hyökkäävät taas
Dinka-heimon kylään ja polttavat taloja. 51 ihmistä kuolee.
+ Afganistanin suomalaisia rauhanturvaajia kohti ammutaan
singoilla.
+ Professori, rehtori Mauri Palomäki (s.30.11.1931) kuolee.
*
22.9.2009 Raha-automaattiyhdistyksen hallituksen puh.joht.
Jukka Vihriälä (kesk) eroaa, koska hänen saamansa vaalituki
Keskustan Nuorisoasuntosäätiöltä, jota RAY tuki, paljastuu.
+ Kyösti Suokkaan (vas) eurovaalituki paljastuu: Ay-liike
maksoi yli 100'000 euroa. Yhden äänen hinnaksi tuli 11 eur.
+ USA ja Kiina lupaavat YK:ssa torjua ilmastonmuutosta.
+ Unescon johtoon valitaan bulgarialainen Irina Bokova,57.
+ Bussi suistuu Wupperjokeen Saksassa, 5 ihmistä kuolee.
+ Ranska hajottaa maahanpyrkivien telttaleirin Calais'ssa.
*
23.9.2009 Ruotsin kenties suurin ryöstö tehdään kaapatulla
helikopterilla arvokuljetusyhtiön katon kautta.
+ Helsingin Hakamäentien 100 milj. eur. maksanut parannustyö
valmistuu. 3 km:iin kuuluu yli 300 m pitkä Kivihaan tunneli.
+ Afganistanin Talebanin ylimmäksi sotilaskomentajaksi tulee
mullah Baradar Abdul Ghani, joka tiukentaa talouden kuria.
+ Iran kieltää (nais)mallinuket sekä solmioiden esittelyn.
*
24.9.2009 Oppositio vaatii pääministeri Vanhasta eroamaan.
+ Helsingissä Haartmanin sairaala korvaa Marian sairaalan.
+ Tanskan Hanoin-lähetystöstä hakee turvaa 9 p-korealaista.
+ Autonvalmistaja Lada vähentää 28'000 työpaikkaa (25 %).
*
25.9.2009 Iran kertoo toisesta uraanin rikastuslaitoksesta.
+ Japanin hallitukseen ei nouse vaalivoittaja DPJ:n Marutei
Tsurunen - suomalaissyntyinen kansanedustaja Martti Turunen.
+ Matthew Macklin tyrmää Amin Asikaisen EM-ottelun I erässä.
+ Kansleri Kaarlo Hartiala (s.12.10.1919) kuolee.
*
26.9.2009 Filippiineillä Ketsana-myrsky surmaa 60 ihmistä.
+ Luoteis-Pakistanissa 2 pommia surmaa 16 ja haavoittaa 150.
+ Ohjaaja Roman Polanski,76, pidätetään Zürichissä. Häntä
syytetään USA:ssa alaikäiseen sekaantumisesta vuonna 1977.
*
27.9.2009 Saksan vaaleissa oikeiston CDU/CSU saa 34 %, SPD
23, liberaali FDP 15, vasemmiston Linke 12, Vihreät 11 ja
muut 6 % äänistä. CDU ja FDP muodostavat hallituksen. 239
(+13), 146(-76), 93(+32), 76(+22), 68(+17) = 622 paikkaa.
+ Ruotsi pidättää helikopterilla tehdystä ryöstöstä useita.
+ Filippiineillä n. 140 kuolee Ketsana-myrskyn tulvissa.
+ Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) kiistää valehdelleensa
vaalirahapuheissaan eikä aio erota.
*
28.9.2009 Ensilumi sataa Lapissa, ainakin Sallan kunnassa.
+ Guinean armeija surmaa 160 mielenosoittajaa Conakryssa.
+ Portugalin vaaleissa sosialistit saavat 37 % äänistä, 96
(-25) paikkaa 230:sta, keskustaoikeiston PSD 29 % ja 78(+3),
Vasemmistoryhmä 10 % ja 16(+8), konservatiivit 21 paikkaa,
kommunistien ja vihreiden vaaliliitto 8 % ja 15(+1) paikkaa.
+ Ylen TV-ohjelma Silminnäkijä sanoo Matti Vanhasen saaneen
johtamansa Nuorisosäätiön urakoitsijalta rakennustavaraa.
+ Tadzhikistan rajoittaa parran pituutta ja kieltää sen alle
50-v. opettajilta (parta on äärimuslimien tuntomerkkejä).
+ Ulvilassa v.2006 surmatun miehen vaimo vangitaan murhasta.
Aiemmin epäiltiin ulkopuolisen miehen tunkeutuneen taloon.
*
29.9.2009 Tienvarsipommi tappaa 30 bussissa Afganistanissa.
+ Lemminkäinen saa 68 milj. euron sakot asfalttikartellista.
+ Kirjailija Anu Kaipainen (s.14.3.1933) kuolee.
*
30.9.2009 Pääministeri Vanhanen pitää perättömänä uutista,
että olisi saanut ilmaisia lautoja Nurmijärven-taloonsa.
+ Voimakas maanjäristys surmaa Indonesiassa jopa tuhansia.
+ Tsunami surmaa 110 samoalaista ja 10'000 kärsii muutoin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti