perjantai 1. elokuuta 2014

HEINÄKUU 2009

keskiviikko
+ 1.7.2009 Katolinen Pyhän Henrikin katedraali on vaarassa
romahtaa Helsingin Ullanlinnassa ja se suljetaan yleisöltä.
+ Islantilainen sijoitusyhtiö Novator myy Amerin osakkeet.
+ Ylen ohjelmia antenniverkossa jakavan ulkomaisomisteisen
Digitan 40 %:n liikevoitto herättää kohua. Digitan myynnistä
saatu 316 milj. euroa valuu takaisin 35 milj. euroa/vuosi.
+ Itä-Suomen hovioikeuden antama lievä tuomio raiskauksesta
synnyttää jälleen kohua - poliisimies selvisi ehdollisella.
+ Ohjaaja Markku Pölösen SF-filmikylä aukeaa Kontiolahdella.
+ Amerikkal. näyttelijä Karl Malden (s.22.3.1913) kuolee.
+ Sotakirjailija Onni Palaste (s.27.12.1917) kuolee.
*
2.7.2009 USA aloittaa suurhyökkäyksen Afganistanissa.
+ Punkalaitumen vastaanottokeskuksessa puukotetaan kahta
16-vuotiasta. Puukottajat kuuluvat toiseen etniseen ryhmään.
+ Japanin Yukio Amano tulee ydinvoimavirasto IAEA:n johtoon.
+ Intian KKO päättää, ettei homojen seksi ole enää rikos.
+ Italia alkaa rangaista luvattomasta siirtolaisuudesta.
+ USA:n kesäkuun työttömyys on pahin 26 vuoteen eli 9,5 %.
+ Ilkka ja Kaleva havittelevat 20 % ja 6 % Alma Mediasta.
+ Turvatarkastukset ruuhkauttavat Hki-Vantaan lentoaseman.
*
3.7.2009 Afrikan Unioni kieltäytyy auttamasta ICC:tä (kv.
rikostuomioistuin) Sudanin presidentin pidättämisessä.
+ Lontoossa 12-krs-talon palossa kuolee 3 lasta, 3 aikuista.
+ Käräjäoikeus hylkää kaikki EuroMayDay-mielenos. syytteet.
+ Emokarhu puree naislenkkeilijää Lappeenrannassa.
*
4.7.2009 Pohjois-Korea laukaisee 7 ballistista ohjusta.
+ Kapinalliset surmaavat 9 poliisia Venäjän Ingushiassa.
+ Kiinassa, Intiassa ja Bangladeshissa paetaan tulvia.
+ EU:n väkivaltaisimmat maat (1998-2007) ovat Britannia,
Itävalta, Ruotsi, Belgia ja Suomi. 100'000 asukasta kohti
tehtiin Brit. 2000, Ruotsissa 1100 ja Suomessa 738 rikosta.
*
5.7.2009 Oikeisto voittaa Bulgarian parlamenttivaalit.
+ Meksikon vaaleissa vanha PRI voittaa konservatiivit.
+ Länsi-Kiinan uiguurien mellakoissa kuolee 154 ihmistä.
+ Ranskan ympäriajon 2. etapin nopein on Jussi Veikkanen.
*
6.7.2009 USA ja Venäjä sopivat ydinaseiden rajoittamisesta
presidentti Obaman tehdessä valtiovierailun Moskovaan.
+ Kevan tj. Markku Kauppinen eroaa vaalirahakohun vuoksi.
+ Venäl. kirjailija Vasili Aksjonov (s.20.8.1932) kuolee.
+ Amerikkal. poliitikko Robert McNamara (s.1916) kuolee.
*
7.7.2009 Somaliassa 200'000 pakenee Mogadishun taisteluita.
+ Perun intiaanit alkavat taas osoittaa mieltään sademetsiin
pyrkiviä kaivos- ja öljy-yhtiöitä vastaan.
+ Viitasaarella mies puukottaa 2 miestä hengiltä, haavoittaa
kahta ja uhkailee hotelli Pihkurin väkeä sekä poliiseja.
+ Oulua kuohuttaa seurakuntanuorison nettisivuston tunnus,
yleistä vessanseinäpiirrosta muistuttava "kirkkovene".
*
8.7.2009 Häirintä lamauttaa nettisivustoja Etelä-Koreassa
ja USA:ssa. Pohjois-Koreaa epäillään verkkohyökkäyksestä.
+ Kiina aikoo teloittaa väkivaltaisesti mellakoineita
uiguuri-muslimeja. Poliisi on pidättänyt näitä jo 1400.
+ Istuva presidentti Yudhoyno voittaa Indonesian vaalit.
+ USA:n ohjusisku surmaa 45 kapina-talebania Pakistanissa.
+ Saudi-Arabiassa tuomitaan 330 al-Qaidan jäsentä, yksi
kuolemaan, muut vankeuteen, sakkoihin ja matkustuskieltoon.
+ Raskaana oleva norjalaisnainen jää Boliviassa kiinni
ainakin 700 grammaa kokaiinia vatsassaan.
*
9.7.2009 Nigerian kapinajohtaja Okah hyväksyy armahduksen.
+ Suomeen saapuu 200 henkilön kauppavaltuuskunta Kiinasta.
+ Etelä-Koreaan kohdistetaan uusia verkkohyökkäyksiä.
+ Myrkkyviina tappaa yli 86 ihmistä Intian Ahmedabadissa.
+ Irakin useissa pommi-iskuissa kuolee yhteensä 50 ihmistä.
*
10.7.2009 Kiina sulkee kapinoivien uiguurien moskeijoita.
+ USA:n General Motors selviytyy velkajärjestelyistään.
+ Somalikapinalliset mestaavat 7 islamilaisen lain rikkojaa.
+ Madridilaismies kuolee sarviin Pamplonan härkäjuoksussa.
+ Ulvilassa avataan n. 10 automaatista koostuva ruokakauppa.
*
11.7.2009 Presidentti Barack Obama vierailee päivän Ghanassa
ja kehottaa Afrikan maita syrjäyttämään tyrannit.
+ Australian Bundanoon kaupunki kieltää pulloveden myynnin.
+ Iranissa kloonataan lehmä, kuten aiemmin vuohi ja lammas.
+ Seinäjoen Tangokuninkaaksi valitaan Amadeus Lundberg,20.
*
12.7.2009 Afrikan Unionin rauhanturvaajat osallistuvat
Somalian taisteluihin ensimmäistä kertaa.
+ Intian Delhissä romahtaa metrosilta. 5 työntekijää kuolee.
+ Maolaississit tappavat ainakin 23 poliisia Intiassa.
+ Meksikossa huumekartellin asemiehet hyökkäävät kostoksi
poliisin tukikohtiin. Ainakin 5 poliisia kuolee.
+ Kiina mukaan uiguurikahakoissa loukkaantui 1680 ja kuoli
184 ihmistä. Sairaaloissa on 900, heistä 74 hengenvaarassa.
+ Kaartin jääkärirykmentin johtoa uhkaileva video "Kaarti
Massacre" julkaistaan verkkopalvelu YouTubessa päivää ennen
alokkaiden astumista palvelukseen Helsingin Santahaminassa.
+ Suomen väkivaltaisin yli 5000 asukkaan kunta on Ilomantsi:
henkirikoksia suhteellisesti 6 kertaa Helsinkiä enemmän.
*
13.7.2009 Joka kolmannen suomalaisen pelätään sairastuvan
sikainfluenssaan syksyllä, jolloin kouluja suljettaisiin.
+ P-Korean Kim Jong-ilin epäillään sairastavan haimasyöpää.
+ Turkki, Bulgaria, Romania, Unkari ja Itävalta sopivat 3300
km:n ja 8 mrd euron Nabucco-kaasuputken rakentamisesta.
+ Meksikossa löydetään murhattuina 12 eliittijoukkojen
poliisia, jotka tutkivat järjestäytynyttä rikollisuutta.
+ Toimittaja (Ulla-Maija) Uma Aaltonen (s.28.8.1940) kuolee.
*
14.7.2009 Meksikossa löydetään 12 poliisia, joista 1 nainen,
kidutettuina ja tapettuina "huumeosavaltion" vuoristosta.
+ Kevan maksama ylihinta Rovaniemen kelkkatehtaasta tulee
ilmi poliitikkojen vaalirahoitusskandaalin tutkimuksissa.
+ Islamistisessa Iranissa hirtetään 13 sunnikapinallista.
+ Taleban pudottaa Naton helikopterin tappaen 7 ihmistä.
*
15.7.2009 UPM ostaa Metsä-Botnialta Uruguayn sellutehtaan.
+ Ingushiassa murhataan Memorialin ihmisoikeusaktivisti
Natalija Estemirova. Järjestö vetäytyy Tshetsheniasta.
+ Nigerian kapinalliset lupaavat lopettaa iskunsa.
+ Iranilaisten Tupolev-kone putoaa ja 168 ihmistä kuolee.
+ Nokian puhelinmyynti Iranissa on puolittunut - opposition
syytettyä yhtiötä yhteistyöstä islamistihallituksen kanssa.
*
16.7.2009 Memorialin puh.joht. Orlov syyttää Tshetshenian
presidenttiä Kadyrovia aktivisti Estemirovan murhasta.
+ Tilaston mukaan Suomessa myydään EU:n kalleimmat vaatteet.
*
17.7.2009 Indonesian yllättää 2 itsemurhapommi-iskua, jotka
tehdään Jakartan loistohotelleihin. 8 kuolee, 50 haavoittuu.
+ Entinen presidentti Rafsanjani arvostelee jyrkästi Iranin
vallanpitäjiä koko maahan radioidussa perjantaisaarnassaan.
Oppositio ja poliisit ottavat yhteen rukouksen jälkeen.
+ Paavi Benedictus liukastuu kylvyssä ja murtaa ranteensa.
*
18.7.2009 Brasilia vaatii Britanniaa hakemaan Atlantin yli
laivatut 1200 tonnin löyhkäävät jätelastit takaisin.
+ Somalit sieppaavat 3 avustustyöntekijää Kenian puolelta.
+ Maailman vanhin mies, britti Henry Allingham,113, kuolee.
Seuraava vanhin mies on 112-v. amerikkal. Walter Breuning.
*
19.7.2009 Sivulliset pysäyttävät Maarianhaminassa ravien
kassarahat siepanneet kaksi mopoilevaa ruotsalaiskonnaa.
+ Mauritanian vallankaappaajan, Mohamed Ould Abdel Azizin,
julistetaan voittaneen presidentinvaalit 52 %:lla äänistä.
+ Rankkasadetulvat tappavat kymmeniä Pakistanin Karachissa.
+ Meksikossa pidätetään 10 poliisia 12 poliisin murhista.
Michoanin osavaltion huumesotaan on laitettu 5500 sotilasta.
+ EU haluaa mopot, m-pyörät ja peräkärryt katsastettaviksi.
+ Amerikkal. kirjailija Frank McCourt (s.19.8.1930) kuolee.
+ Sorakeisari, kauppaneuvos Tauno Valo (s.24.1.1920) kuolee.
*
20.7.2009 Somaliassa islamistiryhmä ryöstää YK-rakennuksia.
+ Venäjän turvallisuuspalvelulle rakennetaan posteihin
tarkastushuoneita. Oppositio valittaa sensuurin palaavan.
*
21.7.2009 Japaniin määrätään ennenaikaiset vaalit.
+ Iranin poliisi hakkaa ja pidättää mielenosoittajia.
+ Malesiassa tuomitaan 32-v. naismalli muslimina kuuteen
kepiniskuun, koska hän jäi kiinni oluenjuonnista yökerhossa.
+ Huoltoasemien automaateista paljastuu kymmeniä laitteita,
joilla on salaa kopioitu satoja maksu- ja luottokortteja.
+ Espanjasta tehdään 1. ministerivierailu Gibraltarille.
*
22.7.2009 Ihmisoikeusaktivisti Andrei Kulaginin murha 2 kk
aiemmin tulee ilmi Petroskoissa, Neuvosto-Karjalassa.
+ Oulun poliisi saa kiinni 5 romanialaista lompakkovarasta.
+ Etelä-Korean TV-kanavien omistuksia säätelevästä laista
syntyy fyysinen joukkotappelu 294 kansanedustajan kesken.
+ Elcoteq on saamassa kiinalaisen pääomistajan (Kaifa).
+ Intiassa seurataan 6 minuutin pituista auringonpimennystä.
*
23.7.2009 Islanti hakee virallisesti EU:n jäsenyyttä.
+ Poliisi tutkii, miksi Novan toim.joht. Arto Merisalo nosti
732'000 euron palkan juuri ennen yrityssaneerauksen alkua.
Nova tuki mm. Ilkka Kanervan 60-vuotisjuhlia 17'000 eurolla.
+ Tienrakennusyhtiö Destiassa paljastuu lisää petosepäilyjä.
+ Gotlannin autolautat törmäävät Ruotsissa, 15 loukkaantuu.
+ Venäjä varoittaa Georgiaa asevarustelusta. USA:n varapres.
Joe Biden vierailee Georgiassa ja lupaa sille tukea.
+ Italia estää 2 huvipurren toimituksen Pohjois-Koreaan.
+ Belgiassa 3 vankia (mm. sieppaaja Ashraf Sekkaki) pakenee
vankilan pihalta helikopterilla, jonka apuri oli kaapannut.
+ Ruotsissa kesäkuun työttömyys nousee 9,8 %:iin (503'000).
+ Autonvalmistajat Porsche ja Volkswagen yhdistyvät.
+ Fiatin, Alfa Romeon ja Kian maahantuoja Delta Motor Group
hakeutuu yrityssaneeraukseen.
*
24.7.2009 Afganistanin kapinalliset hyökkäävät ruotsalaisten
YK-joukkojen kimppuun, joita suomalaiset tukevat. Vain kolme
kapinallista kuolee. Alkaa kiista siitä, onko Suomi sodassa.
+ Iranissa 153 matkustajan lentokone syttyy laskussa ja
suistuu kiitoradalta, jolloin 17 kuolee, 19 loukkaantuu.
*
25.7.2009 Ericsson voittaa huutokaupassa Nortelin 1,13 mrd
dollarin tarjouksella kilpailevan Nokia Siemensin sijasta.
+ Suomen Isaf-joukot vastaavat tulitukseen Afganistanissa.
+ Viimeinen I maailmansodan brittiveteraani, 111-vuotias
konekiväärimies ja putkiasentaja Henry Patch kuolee.
+ Pelkosenniemellä paljastetaan Hanoi-rokkari Andy McCoyn
eli Antti Hulkon näköispatsas - yli 1000 katsojan edessä.
+ F1-ajaja Felipe Massan kallo murtuu Unkarin aika-ajossa.
*
26.7.2009 Kanariansaaria koettelee yli 26 %:n työttömyys.
+ Nigeriassa 39 islamistikapinallista kuolee hyökkäyksessä.
+ Tukholman Rinkebyssä kuolee tulipalossa äiti ja 5 tytärtä.
+ Kreikassa syttyy yli 50 metsäpaloa, mm. Zakynthoksella.
+ P-Koreassa määrätään naisille hamepakko. Housuissa nähdyt
naiset saavat katupartioilta viikon palkkaa vastaavan sakon.
*
27.7.2009 Norja ja Kroatia lähettävät aluksiaan Somaliaan
merirosvojahtiin.
+ Wäinö Aaltosen museo (Turku) sulkee venäläisen avantgarden
näyttelyn, jonka maalauksia epäilläänkin väärennöksiksi.
*
28.7.2009 Pohjois-Nigeriassa sotilaat etsivät yli 200
ihmistä hyökkäyksissään tappaneita islamistitaistelijoita.
+ Iran vapauttaa 140 kesäkuun vaalien mielenosoittajaa.
+ Saksan konttialusyhtiö Hapag-Lloyd turvautuu hätälainaan.
+ USA:n valtionvelan odotetaan ylittävän pian 60 % BKT:sta.
Sotavuosina velka oli yli 100, välivuosikymmeninä 25-50 %.
*
29.7.2009 Kolumbian sisseiltä löytyy Ruotsista Venezuelaan
vietyjä aseita ja maat ajautuvat diplomaattiselkkaukseen.
+ Taleban-johtaja uhkailee tappaa Ruotsin rauhanturvaajia.
+ Espanjassa 65 haavoittuu baskien ETA:n autopommi-iskussa.
+ Kiinan kahakoissa väitetään kadonneen 10'000 uiguuria.
+ Hamasin siveyspoliisi puuttuu Gazan naisten pukeutumiseen.
+ Destia jäädyttää erotetun johtaja Laaksovirran erorahat.
+ Kanada hyväksyy Nortelin myynnin ruotsal. Ericssonille.
+ Microsoft ja Yahoo yhdistävät voimansa Googlea vastaan.
+ WHO:n mukaan solariumit lisäävät iho- ja silmäsyöpiä.
*
30.7.2009 Nigerian turvajoukot hyökkäävät ääri-islamistien
moskeijaan surmaten yli sata. Boko Haram -ryhmän johtaja,
sharia-lakia koko maahan vaativa Muhammed Jusuf ammutaan.
+ Moldovan parlamenttivaaleissa kommunistipuolue häviää.
+ ETA:n autopommi tappaa 2 ihmistä Mallorcan Palmanovassa.
+ Iranin poliisi pieksee opposition surijoita hautausmaalla.
Vaalimellakat puhkeavat uudelleen 3 viikon tauon jälkeen.
+ Actic Sea -laivan kaappaus Gotlannin lähellä ihmetyttää.
N. 9 tunkeutujaa pahoinpiteli ja etsi huumelastia 12 tuntia.
*
31.7.2009 Moskovassa pidätetään 47 mielenosoittajaa ja
oppositiojohtaja Eduard Limonov.
+ Rahtialus Full City ajaa karille Norjan Langesundissa ja
aiheuttaa suuren öljyvahingon. Kiinalaiskapteeni pidätetään.
+ Hollantilaisturistien bussikolarissa Espanjassa kuolee 6.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti