keskiviikko 14. toukokuuta 2014

TAMMIKUU 2012 Kuutiset


sunnuntai 1.1.2012
+ Tanska aloittaa EU:n puheenjohtajamaana.
+ Norjassa Trondheimin lähellä evakuoidaan yli 50 ihmistä
useita satoja metrejä pitkän maanvyörymän takia.
+ Vuoden alussa ei tapahdu yhtään kuntaliitosta, joita oli
edellisvuosina 6 (2011), 4 (2010), 32 (2009) ja taas 10 (2013).
+ Helsingin väkiluku on jo 595'384, lisäystä vuodessa 6835.
+ Suomen Sosialidemokraatin (myöhemmin Uutispäivä Demari)
päätoimittaja 1968-74 Pauli Burman (s.2.1.1933) kuolee.


2.1.2012 Iran testaa pitkän kantaman ohjuksia 10-päiväisissä
merisotaharjoituksissaan.
+ Budapestissa lähes satatuhatta osoittaa mieltään Unkarin
uutta perustuslakia vastaan. Lain sanotaan kaventavan sekä
kansalaisten oikeuksia että oikeuslaitoksen itsenäisyyttä.


3.1.2012 USA:n esivaalit alkavat Iowasta. Mitt Romney (rep)
voittaa 8 äänellä Rick Santorumin (25 % äänistä kumpikin).
+ Ruotsin Malmön kaupunkia piinaa murha-aalto. Kuukauden
aikana siellä on ammuttu viisi ihmistä.
+ Chileläinen Disney-ankka-piirtäjä Vicar (s.16.4.1934) kuolee.


4.1.2012 Kiina moittii USA:n Iranin vastaisia pakotteita.
+ Thor Liberty-laivan 69 Patriot-ohjusta saavat vientiluvan.
+ Presidenttiehdokas Paavo Väyrynen moittii hallitusta
toimettomuudesta Tapani-myrskyn vaurioiden korjaamisessa.
+ SDP:n presidenttiehdokas Paavo Lipponen suuttuu jälleen
Aamulehteen. Arto Luukkasen kolumnin mukaan Nord Stream eli
Venäjän Itämeren kaasuputkihanke vei Lipposelta valtiomiehen
sädekehän ja hautasi tämän haaveet presidentiksi pääsystä.


5.1.2012 Nokian hallituksen puheenjohtajaksi Jorma Ollilan
jälkeen ehdotetaan Risto Siilasmaata. Nokian kurssi nousee.
+ Ylen presidenttigallup: Niinistö 37 %, Haavisto 8,3 %,
Väyrynen 8,2 %, Soini 7, Lipponen 4, Arhinmäki 4, Biaudet 2.
+ Bensulsin kartano (1903) palaa poroksi Espoon Kauklahdessa.


6.1.2012 Räjähdelaiva Thor Liberty lähtee Kotkan satamasta.
+ Nigeriassa Boko Haram ampuu jälleen yli 10 kristittyä.
+ Tshekki myöntää turvapaikan Ukrainan entisen pääministerin
Julija Tymoshenkon aviomiehelle, joka on paennut maastaan.


7.1.2012 Lumimyrsky Andrea eristää Alppien hiihtokeskuksia.


8.1.2012 Iran uhkaa sulkea Hormuzinsalmen öljylaivoilta.
+ Venäläinen lentotukialus vierailee al-Assadin Syyriassa.
+ Etelä-Afrikan ANC-puolue viettää 100-vuotisjuhlaansa.


9.1.2012 Nigeriassa lakkoillaan ja osoitetaan mieltä
polttoaineiden hintojen kaksinkertaistumista vastaan,
aiemman hintasäännöstelyn päätyttyä.
+ Saksa ottaa lainaa 3,9 mrd euroa negatiivisella korolla
(-0,01%), kun valtio on turvallisempi kuin yksikään pankki.
+ Alahärmän lukiossa 18-v. poika puukottaa 18-v. tyttöä,
lähtee pakoon autolla ja kuolee sitten ajettuaan rekan alle.
+ Varusmiespalveluksen aloittaa 13'400 alokasta (180 naista),
joista 1800 Vekaranjärvellä sekä saman verran Kajaanissa.
+ Tulevaisuudentutkija Mika Mannermaa (s.2.12.1957) kuolee.


10.1.2012 Selvitys puoltaa Guggenheimin museota Helsinkiin.
Uusi rakennus maksaisi 140 miljoonaa ja voisi avautua 2018.
+ Helsingissä perheenisä,37, tappaa vaimonsa ja 2 lastaan.
+ New Hampshiren esivaaleissa Mitt Romney saa 39 % äänistä
ja Ron Paul 23 %. Jon Huntsman on kolmas. Rick Santorum ja
Newt Gingrich putoavat alle 10 %:n äänikynnyksen.


11.1.2012 Iranissa salamurhataan jo neljäs ydintutkija parin
vuoden aikana. Moottoripyöräilijä kiinnittää tutkijan autoon
magneettipommin ja ajaa tiehensä. Autonkuljettajakin kuolee.
Iran epäilee syylliseksi Israelin salaista palvelua.
+ Meksikon huumeidenvastaisessa sodassa lasketaan kuolleen
13'000 ihmistä vuonna 2011 ja 47'500 vuodesta 2006 alkaen.


12.1.2012 Pakistanin presidentti Asif Ali Zardari matkustaa
Dubaihin. Pakistanissa pelätään sotilasvallankaappausta.
+ Afganistanissa suututaan internetin videosta, jossa 4
amerikkalaissotilasta virtsaa 3 talebani-vainajan päälle.
+ Myanmar-Burman hallitus solmii tulitauon Karen-heimon
kapinallisten kanssa.
+ Unkarin presidentin Pal Schmittin epäillään kopioineen
lähes koko väitöskirjansa 5 v. vanhemmasta bulgarialaisesta.
+ Venäjän presidentiksi jälleen pyrkivä Putin,59, aloittaa
internet-kampanjan. Kommenttiosio täyttyy viesteistä, jotka
vaativat Putinia luopumaan ja eroamaan pääministeriydestä.
+ Suomen kielen tutkija Esko Koivusalo (s.23.6.1936) kuolee.
+ Engl. rikoskirjailija Reginald Hill (s.3.4.1936) kuolee.


13.1.2012 Myanmar-Burma vapauttaa 200 poliittista vankia ja
USA alkaa valmistella diplomaattisuhteiden solmimista.
+ Loistoristeilijä Costa Concordia ajaa karille Italiassa.
Alus kaatuu kyljelleen, oikea kylki veden alle. Yhteensä 32
matkustajaa jää kadoksiin tai löydetään kuolleina. Kapteeni
Francesco Schettino pakenee etunenässä pelastusveneeseen.
+ S&P pitää enää neljän euromaan luottoluokituksen parhaana
mahdollisena AAA:ssa: Saksa, Hollanti, Luxemburg ja Suomi.


14.1.2012 Muhammed ElBaradei,69, jättäytyy pois Egyptin
presidentinvaaleista vastalauseeksi maan armeijan roolille.
+ Etelä-Irakissa pommi surmaa yli 50 shiiapyhiinvaeltajaa.
+ Taiwanin pres. Ma Ying-jeou voittaa 4 vuoden jatkokauden.


15.1.2012 Venäjän yli 130 milj.eur. maksaneen Mars-luotaimen
Phobos-Gruntin jäännökset putoavat Tyyneen valtamereen.
+ Pakistanin Talebanin johtajan Hakimullah Mehsudin huhutaan
kuolleen USA:n iskussa Pohjois-Waziristanin heimoalueella.


16.1.2012 HS:n presidenttigallupissa Niinistö saa nyt 39 %,
Haavisto 17, Väyrynen 17, Soini 9, Lipponen 6, Arhinmäki 6,
Sari Essayah 3 ja Eva Biaudet 2 prosentin kannatuksen.
+ Enduron 5-kertainen maailmanmestari Mika Ahola,37, kuolee.
+ Paras urheilija 2011 on ampumahiihdon MM Kaisa Mäkäräinen.


17.1.2012 Venäjällä paljastuu Itämerta vuosia rehevöittänyt
fosforin lähde: Kingiseppissä sijaitseva lannoitetehdas.
+ Pohjois-Korean uuden johtajan velipuoli Kim Jong-nam uskoo
kommunistivaltion romahtavan ennemmin tai myöhemmin.
+ Haitissa soraa kuljettanut rekka surmaa 26 ihmistä.
+ Asemiehet tappavat 5 turistia Etiopian-Eritrean rajalla.
+ EU-parlamentin puhemieheksi nousee Saksan Martin Schulz.


18.1.2012 Myanmar-Burman oppositiojohtaja Aung San Suu Kyi
rekisteröityy ehdolle maan parlamentin välivaaleihin.
+ Internetin engl.kiel. tietosanakirja Wikipedia sulkeutuu
vuorokaudeksi protestina USA:n piratisminvastaiselle laille.


19.1.2012 Norjan turvallisuuspoliisin PST:n naisjohtaja
Janne Kristiansen saa potkut lipsautettuaan julki, että
Norjan tiedustelupalvelulla on vakoilijoita Pakistanissa.
+ Bangladeshin armeija kertoo torjuneensa joulukuussa 2011
eräiden upseerien vallankaappausyrityksen.
+ Rupert Murdochin mediayhtiö News Corporation sopii
maksavansa 37 julkkikselle korvauksia yht. 1 milj. puntaa
siitä, että lehdet salakuuntelivat näiden puhelinvastaajia.
+ Iowan republikaanien esivaali mitätöidään ja Mitt Romney
menettää vaalivoittonsa. Rick Santorum saikin enemmän ääniä.
Texasin kuvernööri Rick Perry lopettaa pres.kampanjansa.
+ Valokuvausyhtiö Kodak hakeutuu yrityssaneeraukseen.
+ Romanian säästöohjelmaa vastustavissa mielenosoituksissa
on loukkaantunut jo 60 ihmistä. 7000 marssii taas.
+ Internet-palvelu Megauploadin perustaja, suomalais-saksal.
it-miljonääri Kim Dotcom (ent. Schmitz),37, pidätetään.
+ Sarjakuvapiirtäjä Kaisa Leka palkitaan Puupäähatulla.


20.1.2012 P-Nigerian Kanossa jopa 143 ihmistä kuolee Boko
Haram -islamistien pommi-iskuissa perjantairukousten jälkeen.
+ Afganistanissa afgaanisotilas ampuu 4 ranskalaissotilasta
kesken yhteisen harjoituksen. Ranska keskeyttää yhteistyön.
+ Lapinlahdella kuolee kolarissa 3 oululaista. Naiskuski,25,
oli saanut ajokortin vasta viikkoa aikaisemmin.
+ Helsingin Yliopiston matematiikan prof. Lassi Päivärintaa,
57, epäillään DDR:n Stasin vakoilijaksi Saksassa koottujen
paperien perusteella.
+ Emma 2011 -palkintoja saa eniten laulajatar Chisu, 5 kpl.


21.1.2012 Egyptin lopullisten vaalitulosten mukaan
islamilaiset puolueet saavat lähes 3/4 parlamenttipaikoista.
+ Ruotsin sosiaalidemokraattien johtaja Håkan Juholt eroaa.
Hänen seuraajakseen on nousemassa ay-johtaja Stefan Löfven.
+ Jemenin parlamentti hyväksyy väistyvälle presidentille
Ali Abdullah Salehille syytesuojan.


22.1.2012 Presidentinvaalien I kierroksen voittavat Sauli
Niinistö (kok), 37 % ja Pekka Haavisto (vihr), 19 % äänistä.
Muut: Paavo Väyrynen (kesk) 18, Timo Soini (perus) 9, Paavo
Lipponen (sd) 7, Paavo Arhinmäki (vas) 6, Eva Biaudet (r) 3
ja Sari Essayah (krist) 2,5 prosenttia äänistä.
+ Kroatiassa 66 % äänestäjistä haluaa Euroopan Unioniin.


23.1.2012 EU-maat sopivat iranilaisen öljyn tuontikiellosta.
+ Kaksi United Brotherhoodin jäsentä tuomitaan elinkautisiin
Vantaan Pähkinärinteen kerhotilojen paloittelusurmista.
+ Haagin Kv. Rikostuomioistuin ICC vahvistaa syytteet Kenian
vaaliväkivallasta mm. varapääministeri Uhuru Kenyattalle.
+ Kemijärven sellutehtaan tilalle tullut liimapuutehdas
pysäyttää toimintansa käyttörahan loputtua.


24.1.2012 Etlan ja Evan johtoon nimitetään Vesa Vihriälä,56,
kun Sixten Korkman jää eläkkeelle 64-vuotiaana.
+ Helsingin kulttuurikeskus Caisan johtaja Maula erotetaan.
+ Kelan pääjohtaja 1971-93 Jaakko Pajula (s.9.8.1928) kuolee.
+ Kreikkal. ohjaaja Theo Angelopoulos (s.27.4.1935) kuolee.


25.1.2012 USA:n erikoisjoukko "Navy Seal Team 6" vapauttaa
kaksi Somalian merirosvojen sieppaamaa avustustyöntekijää.
+ Kapellimestari Paavo Berglund (s.14.4.1929) kuolee.


26.1.2012 Ruotsin SDP:n johtoon valitaan Stefan Löfven,54.
+ Rio de Janeirossa romahtaa yli 20-kerroksinen talo ja sen
mukana 2 muuta kerrostaloa. Useita ihmisiä kuolee.
+ Hissiyhtiö Koneen liikevoitto 2011 kohoaa 725 miljoonaan.


27.1.2012 Varustamo maksaa turmalaiva Costa Concordian
3000:lle matkustajalle 11'000 euroa korvauksia kullekin.
+ Bagdadissa autopommi surmaa hautajaissaattueesta 32.
+ Kairossa ottavat yhteen islamistit ja näiden vastustajat.
+ Norja pyytää anteeksi osuuttaan juutalaisvainoon v. 1942.
Noin 700 juutalaista 2100:sta lähetettiin kuolemanleireille.


28.1.2012 Syyrian Damaskoksessa puhkeaa taisteluita.
+ Perun Limassa huumeklinikan tulipalo surmaa 26 ihmistä.
+ Luistelija Kiira Korpi voittaa EM-hopeaa, Kostner kultaa.


29.1.2012 Aung San Suu Kyi aloittaa vaalikampanjan Burmassa.
+ Sudanin kapinalliset sieppaavat kiinalaisia tietyöläisiä.
+ Syyrian armeija hyökkää Damaskoksen kapinalähiöihin.
+ Ruotsin poliisi saa luvan käyttää kyynelkaasua.
+ Miss Suomi 2012 on Sara Chafak,21/172/56, prinsessoinaan
Sabina Särkkä,23/178/60 sekä Viivi Suominen,24/175/55.
+ Näyttelijä Leo Lastumäki (s.28.12.1927) kuolee.


30.1.2012 EU:n budjettikuria kiristävään talousliittoon
ryhtyy 25 maata, kun Britannia ja Tshekki jäävät ulos.
+ Paukkupakkanen koettelee Itä-Eurooppaa, kymmeniä kuolee.


31.1.2012 Outokumpu ostaa saksalaiselta ThyssenKruppilta
ruostumatonta terästä valmistavan Inoxumin 2,7 mrd eurolla.
+ Nokia Siemens Networks aikoo lopettaa yhteensä 1200
työpaikkaa: Espoossa 700, Tampereella 350 ja Oulussa 150.
+ Timo Räty saa jatkaa AKT:n johdossa äänin 26-13, vaikka
Hilkka Ahde on syyttänyt johtaja Rätyä työpaikkakiusaajaksi.
+ Hovioikeus koventaa vanhoillislestadiolaisen vaikuttajan,
Rauhanyhdistyksen puheenjohtajan, hyväksikäyttötuomion 5
vuodeksi ehdotonta vankeutta. Tekojen uhrina oli 9-vuotias.
+ Mitt Romney voittaa republikaanien esivaalin Floridassa.
+ Britannia peruuttaa ritarin arvon Royal Bank of Scotlandin
pankkikriisiin johtaneelta Fred Goodwinilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti