keskiviikko 14. toukokuuta 2014

SYYSKUU 2012 Kuutiset


lauantai 1.9.2012
+ Espanjan Aurinkorannikon maastopalot laantuvat.
Jopa 5000 ihmistä ehti aiemmin paeta liekkejä.


2.9.2012 Ruotsalaisen piraattisivuston Pirate Bayn yksi
perustaja Gottfrid Svartholm Warg pidätetään Kambodzhassa.
+ Rauhannobelisti Desmond Tutu vaatii Irakin vastaisen sodan
johtajia G.W. Bushia ja Tony Blairia Haagin oikeuden eteen.
+ Pohjoisnavan jääpeite on sulanut ennätyspieneksi.
+ Massahäistä tunnetun Yhdistymiskirkon eli "moonilaisuuden"
perustaja Sun Myung Moon,92, kuolee Etelä-Koreassa.
+ Leo-Pekka Tähti kelaa kultaa Lontoon paralympialaisissa.


3.9.2012 Mies ampuu isänsä Helsingin Aikatalon pizzeriassa.
+ Hakkerien hyökkäys kaataa Ruotsin valtion verkkosivut.
+ Suomi ottaa paralympialaisissa 2 kultaa, hopean, pronssin.
+ Uusi Schjerfbeckin maalaus löytyy piilosta toisen alta.
+ Viihdemuusikko Andy Williams (s.3.12.1927) kuolee.


4.9.2012 Bussi syöksyy rotkoon Marokossa. 40 ihmistä kuolee.
+ Suomen rauhanturvaajat alkavat vetäytyä Afganistanista.
+ Syyriasta on paennut elokuussa 100'000 ihmistä ulkomaille.
+ Historioitsija Lauri Haataja (s.21.8.1947) kuolee.


5.9.2012 Nokia julkistaa New Yorkissa 2 Windows-puhelinta.
Microsoftin Balmer ylistää Nokiaa, mutta osakekurssi laskee.
+ Ranskan Alpeilla löytyy 4 ammuttua: irakilaisperhe autossa
ja paikallinen pyöräilijä. Elossa on vain 7- ja 4-v. tytöt.
+ Afganistan erottaa satoja afgaanisotilaita epäilyttävän
taustan vuoksi, ehkäistääkseen soluttautujien iskuja.
+ Mauritania luovuttaa Gaddafin tiedustelupäällikön Abdullah
al-Senussin Libyaan.


6.9.2012 Turkin rannikolla hukkuu 60 laitonta siirtolaista
(mm. Irakista ja Syyriasta) liian täyden veneen upotessa.
+ Tunisialaisia siirtolaisia kuljettanut kalastusalus uppoaa
Italian Lampedusan lähivesillä. Muutamia ihmisiä pelastuu.
+ Päivi Räsänen nimittää sisäministeriön kansliapäälliköksi
kristillisdemokraatti-puoluetoverinsa agronomi Päivi Nergin.
+ Nokia pyytää anteeksi, koska Lumia-puhelimen julkistuksen
videonäyte ei ollutkaan kuvattu puhelimen kameralla.


7.9.2012 Kiinan maanjäristyksissä kuolee 64 ihmistä.
+ Pakistan vapauttaa Koraanin sivujen polttamisesta epäillyn
kehitysvammaisen tytön 8000 euron takuita vastaan.
+ YK:n mukaan jo 2,5 miljoonaa syyrialaista tarvitsee apua.
+ Kanada katkaisee diplomaattisuhteensa Iraniin.


8.9.2012 Afganistanin Kabulissa Taleban ottaa vastuulleen
14-vuotiaan itsemurhapommin, joka surmaa kuusi muuta lasta.


9.9.2012 Irakin varapresidentti Tariq al-Hashim tuomitaan
poissaolevana kuolemaan. Hän oleskelee tiettävästi Turkissa.
+ Belgian kansalaisuutta hakeva Ranskan rikkain (32 mrd eur)
Bernard Arnault sanoo maksavansa veronsa edelleen Ranskaan.


10.9.2012 Saarioinen aikoo vähentää jopa 225 työntekijää.
+ Mainos-Televisio MTV aikoo vähentää jopa 80 työntekijää.
+ Hassan Sheik Mohamud valitaan Somalian presidentiksi maan
parlamentissa. Hän saa 190 ja Sharif Sheik Ahmed 79 ääntä.
+ Etiopia vapauttaa vuosi sitten vangitut 2 ruotsalaista
toimittajaa, Johan Perssonin ja Martin Schibbyen.


11.9.2012 USA:n Libyan suurlähettiläs ja 3 muuta kuolee
mellakoivien muslimien tunkeutuessa Bengasin konsulaattiin.
+ Jokerien jääkiekkoilija Semir Ben-Amor saa 18 ottelun
pelikiellon kaukaloväkivallasta Ville Peltosta HIFK kohtaan.
+ Chicagossa opettajien lakko haittaa 350'000 oppilasta.


12.9.2012 Euro ja luottamus rahaliittoon vahvistuvat, koska
Euroopan vakausmekanismin perustamista koskeva sopimus ei
riko perustuslakia Saksan perustuslakituomioistuimen mukaan.
+ Pakistanissa 314 ihmistä kuolee 2 vaatetehtaan palossa.
+ Libyan parlamentti valitsee pääministeriksi Abu Shagurin.
+ Hollannin vaaleissa menestyvät euromyönteiset puolueet:
Liberaalit saavat 44 ja Työväenpuolue 40 paikkaa 150:stä.
+ Verkkolaiteyhtiö Nokia Siemens Networks vähentää 400
työpaikkaa Suomessa.


13.9.2012 Mellakointi Muhammedia halventavan videofilmin
takia leviää muslimimaissa. "Muslimien viattomuus" (14 min)
esittää profeetan verenhimoisena elostelijana.
+ Guatemalassa evakuoidaan tuhansia tulivuoren purkautuessa.
+ Ruotsi alentaa yritysten verotusta 26:sta 22 prosenttiin.


14.9.2012 Pilkkaelokuvan vastaiset mielenosoitukset leviävät
muslimimaissa perjantairukousten jälkeen. USA:ssa elävää
koptikristittyä epäillään amatöörimäisen filmin tekijäksi.
+ Japani aikoo luopua ydinvoimasta vuoteen 2040 mennessä.
+ Venäjän alahuone duuma erottaa pres. Putinia arvostelleen
kansanedustajan Gennadi Gudkovin,56, entisen KGB-everstin.


15.9.2012 Madridissa kymmenettuhannet osoittavat mieltään
hallituksen talouskuria vastaan. Heitä tuo yli tuhat bussia.
+ Moskovassa marssivat kymmenettuhannet oppositiomieliset.
+ Kiinassa yltyvät saarikiistan Japanin-vastaiset protestit.


16.9.2012 Paavi vetoaa Beirutissa Lähi-idän rauhan puolesta.
+ Naton isku Afganistanissa tappaa 8 naista.
+ Helsingin Puotilassa kaadetaan kyljelleen 3 henkilöautoa.


17.9.2012 YouTuben omistava Google estää useissa
muslimimaissa pääsyn katsomaan vihattua Muhammed-videota.
+ Japanilaiset tehtaat ja kaupat joutuvat sulkemaan oviaan
Kiinassa maiden saarikiistan mielenosoitusten takia.
+ Myanmar eli Burma armahtaa 514 vankia, myös poliittisia.
+ Veikkauksen johtoon nimitetään Juha Koponen,46, Tamrosta
ja Alkon johtoon nainen, TkL Hille Korhonen,51, Fiskarsista.


18.9.2012 Lisäosinkoja jakava Metso vähentää 650 työpaikkaa.
+ E-Afrikan kaivostyöläiset saavat 20 %:n palkankorotuksen.
+ Sotkamon Talvivaara aikoo miljardin laajennusta. 60 km2:sta
142:aan, tuhat työpaikkaa lisää, nikkeliä 5 kertaa enemmän.
+ StoraEnso investoi 100 miljoonaa epävakaaseen Pakistaniin.
+ Ranskal. tuomioistuin vaatii Closer-lehteä palauttamaan
Britannian hoville herttuatar Catherinen (Kate Middleton)
alastonkuvat, jotka leviävät eri maiden juorulehdissä.


19.9.2012 Löytynyt koptinkielinen papyrus kertoo Jeesuksen
olleen naimisissa Maria-nimisen naisen kanssa.
+ OP-Pohjola aikoo vähentää tuhatkunta työpaikkaa.
+ Nuortenlehti Suosikki (1961-2012) lopetetaan joulukuussa.
+ Georgiassa tulee julki videoita vankien pahoinpitelyistä.
+ Ranskalainen satiirinen viikkolehti Charlie Hebdo julkaisee
muslimien profeettaa Muhammedia kuvaavia pilapiirroksia.


20.9.2012 Steveco aikoo lopettaa toimintansa Haminan
satamassa. Ahtaajat aloittavat lakon muissakin satamissa.
+ IT-palveluyhtiö Logica aikoo vähentää 250 työntekijää.
+ Väkeä vähentävä Metso peruu kohutut lisäosingot.
+ Intiassa on yleislakko talousuudistuksia vastaan. Maahan
aiotaan päästää ulkomaiset kauppaketjut Tesco ja Wal-Mart.
+ Syyriassa ilmaisku huoltoasemalle tappaa ainakin 30.
+ Svenska Dagbladet ulkoistaa urheilu-uutisensa.


21.9.2012 Helsinki tilaa 20 uutta metrojunaa Espajansa.
+ Mitt Romney paljastaa verotietojaan: 2011 hän maksoi 14 %
13,7 miljoonan tuloista ja 20 vuoden aikana keskim. 20 %.
+ Pakistanissa pidetään vapaapäivä "Rakkaudesta Profeettaan"
Muhammed-pilkkavideota vastustavia mielenosoituksia varten.
Elokuvateattereita poltetaan ja ainakin 17 ihmistä kuolee.
+ Turkissa 3 kenraalia tuomitaan elinkautiseen vankeuteen
vallankaappausyrityksestä v. 2003. 300 upseeria tuomitaan.
+ Tanskal. sotakirjailija Sven Hassel (s.19.4.1917) kuolee.


22.9.2012 Libyan Bengasissa mielenosoittajat karkottavat
islamistijärjestö Ansar al-Sharian kaupungista.
+ Australian katolinen kirkko myöntää ainakin 630 lapsen
seksuaalisen hyväksikäytön 1930-luvulta alkaen.
+ Moskovassa 200 km/h ajanut rattijuoppo tappaa 7 lasta.


23.9.2012 Sveitsissä 2 kantonia äänestää rikkaille edullisen
verotuksen jatkosta tai lopetuksesta. Bernin Gstaadissa asuu
mm. Ranskan Johnny Halliday ja 13 kreikkalaista miljonääriä.
+ Nepalissa ainakin 10 vuorikiipeilijää kuolee lumivyöryssä.
+ Venäjän ent. puolustusministeri Pavel Gratshov,64, kuolee.
+ Kiinan laivasto saa salaa hankitun lentotukialuksen, joka
ostettiin Ukrainasta Kiinaan mukamas kasinolaivaksi.


24.9.2012 Kesko aikoo vähentää 370 työntekijää Anttiloista,
K-Citymarketeista, Ruokakeskosta ja Konekeskosta.
+ Fennia vähentää 50 ja Lapponia-Kalevala-Koru 35 henkilöä.
+ Painonnostaja Kaarlo Kangasniemi muistelee Arto Halosen
dokumenttifilmissä "Sinivalkoinen valhe" hiihtäjä Juha
Miedon kyselleen dopingin käytöstä v. 1975. Mieto kiistää.
+ Ruotsi lykkää 2-v. Haddile-tytön karkotusta Ranskaan.
+ Kiinassa murhavyyhdin paljastanut poliisipäällikkö Wang
Lijun tuomitaan 15 vuodeksi vankeuteen.


25.9.2012 Kotkassa saadaan kiinni 8-v. tytön sieppaajamies.
+ Japanilainen Sharp aikoo vähentää 11'000 työpaikkaa.
+ Intiassa lähes 2 miljoonaa ihmistä on paennut tulvia.
+ Ruotsalaislehti Svenska Dagbladet säästää lopettamalla
kulttuuriliiteen ja oman urheilutoimituksen.


26.9.2012 Telia-Soneran väitetään luovuttaneen teletietoja
diktaattoreille opposition vainoamiseen - Ruotsi esitutkii.
+ Venäjällä Putinia arvosteleva mediamoguli Lebedev,52, saa
syytteen huliganismista. Hän löi miestä TV-ohjelmassa 2011.
+ Kaksi räjähdystä ravisuttaa Syyrian armeijan päämajaa.


27.9.2012 Espanjan julkistama "kriisibudjetti" nostaa
eläkkeitä, mutta säästää lähes kaikesta muusta.
+ Näyttelijä Herbert Lom (s.11.9.1917) kuolee. Hän syntyi
Prahassa Herbert Kuchacevich ze Schluderpacheru -nimisenä.


28.9.2012 Tulva tappaa 7 Espanjan Andalusiassa ja Murciassa.
+ Ranskan Marseillessa väkijoukko polttaa 35 romanin leirin.
+ Vatikaani kiistää "Jeesuksen vaimo"-papyruksen aitouden.
+ Kenia hyökkää Somalian al-Shabaab-islamistien tukikohtaan.
+ Kiinassa poliitikko Bo Xilai,63, erotetaan kom.puolueesta.


29.9.2012 OP-Pohjola varoittaa jopa muuttavansa maasta, jos
SDP:n ajama rahoitusmarkkinavero toteutuu Suomessa.
+ Kokoomus ehdottaa ensimmäistä sairauspäivää palkattomaksi.
+ P-Irlannissa tuhannet protestantit marssivat rauhallisesti
Ulsterin sopimuksen satavuotisjuhlan kunniaksi.
+ Syyrian Aleppossa tuli tuhoaa ikivanhoja kauppakujia.
+ New York Timesin kustantaja 1963-92 Arthur Ochs Sulzberger
(s.1926) kuolee. Samanniminen poika (Junior) jatkaa työtä.


30.9.2012 Irakissa yli 30 kuolee pommi-iskujen sarjassa.
+ Afganistanissa kuolee jo 2000. amerikkalaissotilas.
+ Muslimit polttavat buddhistien taloja Bangladeshissa.
+ Espanjassa kymmenettuhannet marssivat säästöjä vastaan.
+ Kahta miestä ammutaan Helsingin Kampin Tiger-yökerhossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti