keskiviikko 14. toukokuuta 2014

MAALISKUU 2012 Kuutiset


torstai 1.3.2012
+ Sauli Niinistö astuu presidentin virkaan.
+ SDP:n lehti Uutispäivä Demari ottaa nimen Demokraatti.
+ Costa Allegra -laiva hinataan satamaan Seychelleille.


2.3.2012 Auto- ja kuljetusalan ammattiliitto AKT:n hallitus
erottaa äänin 11-9 viestintäpäällikkö Hilkka Ahteen.
+ Osa Tukholman Globenin katsomoa romahtaa, 20 loukkaantuu.
+ Öljy-yhtiö BP lupautuu maksamaan 6 mrd euroa korvauksia
Meksikonlahden öljyturmassa v. 2010 kärsineille 100'000:lle.


3.3.2012 Junat törmäävät Puolassa, 16 ihmistä kuolee.


4.3.2012 Venäjän presidentiksi valitaan taas Valdimir Putin,
64 % äänistä. Zjuganov (kom) saa n. 17 %, Mihail Prohorov n.
7 %, Vladimir Zhirinovski n. 6 % ja Sergei Mironov n. 4 %.
Tshetseniassa Putinin kannatus on 99,8 %, Moskovassa 47 %.
+ Ammusvaraston räjähdys surmaa 246 Kongon Brazzavillessa.
+ Vanhoillis-lestadiolainen nainen ottaa ensimmäisen kerran
pappisvihkimyksen, kun Mari Leppänen saa viran Liedosta.
+ Helsingin asunnottomien yökahvila Kalkkers lakkaa
majoittamasta ulkomailta tulleita romanikerjäläisiä.


5.3.2012 Sanoma Oy myy R-kioskinsa Norjan Reitansgruppenille
- perheyhtiölle, jolla on ennestään Pressbyrån ja Narvesen.
+ Venäjän oppositio osoittaa mieltään presidentinvaaleista,
jotka olivat epäreilut ja vilpilliset.
+ Islannissa alkaa oikeudenkäynti entistä pääministeriä Geir
Haardea vastaan tämän osasyyllisyydestä maan pankkikriisiin.
+ Armeijaan hakee vapaaehtoisesti 716 naista, eniten sitten
aloitusvuoden 1995. Armeijan on käynyt jo yli 5000 naista.


6.3.2012 Perussuomalaisten kohukansanedustaja Teuvo
Hakkarainen hakeutuu hoitoon alkoholismin vuoksi.
+ Libyan itäinen öljyalue julistaa osittaisen itsehallinnon.


7.3.2012 Hallitus sopii vaalipiiriuudistuksesta, jossa Kymen
ja E-Savon piirit yhdistetään, samoin P-Karjalan ja P-Savon.
17:n ja 15 ed. alueet vienevät SDP:ltä 2 paikkaa vihreille.
+ Finnairin salabonusjärjestelmä paljastuu: 10 johtokunnan
jäsentä ja 8 muuta avainhenkilöä saivat ylimääräisen 6-12
kk:n palkan, kunhan jäivät yhtiöön vielä 2 vuoden ajaksi.
Samaan aikaan vv. 2009-11 työntekijät alensivat palkkojaan.


8.3.2012 Pakistan syyttää Osama bin Ladenin kolmea leskeä
laittomasta maahantulosta.
+ Syyrian apul.öljyministeri loikkaa kapinallisten puolelle.
+ Pohjois-Nigeriassa surmataan brittiläinen ja italialainen
panttivanki pelastusoperaation aikana.


9.3.2012 Poliisi epäilee Finnairin tj. Mika Vehviläistä
lahjuksen vastaanottamisesta eläkeyhtiö Ilmariselta.
+ Israelin ilmaisku Gazaan surmaa 14 palestiinalaista
taistelijaa, mm. terroristijohtaja Zuhar al-Qaissin.


10.3.2012 Moskovassa opposition mielenosoitukseen osallistuu
aiempaa vähemmän väkeä, 15-20'000 ihmistä,
+ Irakin Bagdadissa kivitetään kuoliaiksi 14 punkkarinuorta,
jotka edustivat "emo"-tyyliä, muslimien mielestä satanismia.
+ USA:n ilmaisku Jemeniin tappaa 25 al-Qaida-terroristia ja
Jemenin ilmavoimien isku 20 islamistikapinallista.


11.3.2012 Amerikkalainen sotilas tunkeutuu afganistanilaisen
kylän koteihin ja ampuu 16 nukkumassa ollutta ihmistä.


12.3.2012 Puoluejohtajaansa vaihtaneen Ruotsin SDP:n
gallup-kannatus nousee 6,5 % kuukaudessa 32,5 prosenttiin.


13.3.2012 Bangladeshissa yli sata kuolee lautan upotessa.
+ Tampereen Salsa Pacion -tanssikoulun seksuaalirikosjutussa
pidätetään 2 et.am. tanssinopettajamiestä 3 entisen lisäksi.
+ Kirjailija Lassi Nummi (s.9.10.1928) kuolee.


14.3.2012 Belgialainen turistibussi törmää tunnelin seinään
Sveitsissä. 6 aikuista ja 22 lasta kuolee luokkaretkellään.
+ Finnair-johtaja Mika Vehviläisen saama salainen 180'000
euron palkkio työsopimuksen allekirjoittamisesta paljastuu.


15.3.2012 Skootterilla ajanut mies ampuu Lounais-Ranskassa
kolmea sotilasta, joista kaksi kuolee heti.
+ Norjalainen sotilaskone törmää Kebnekaiseen. 5 kuolee.
+ Talvivaaran kaivoksen näytteidenottaja kuolee rikkivetyyn.
+ Tulevaisuudentutkija Pentti Malaska (s.11.4.1934) kuolee.


16.3.2012 Turkkilainen sotilashelikopteri syöksyy taloon
Afganistanissa. 12 sotilasta ja 4 siviiliä kuolee.
+ Moldovan presidentiksi valitaan parlamentissa Nicolae
Timofti. Maa ehti olla ilman presidenttiä yli 900 päivää.
+ Pääjohtaja, prof. Samuli Suomela (s.27.7.1918) kuolee.


17.3.2012 Damaskoksessa 2 autopommia surmaa 27 ihmistä.
+ Sotarikoksista epäilty Libyan entinen tiedustelupäällikkö
Abdullah al-Senussi otetaan kiinni Mauritaniassa.
+ Valko-Venäjä ilmoittaa teloittaneensa U. Kavaljovin,25,
toisen Minskin metron terrori-iskuista (2011) epäillyistä.
+ Natsien keskitysleirin vartija John Demjanjuk,91, kuolee.
+ Egyptin kopti-ortodoksien paavi Shenuda III,88, kuolee.


18.3.2012 Tulipalo runtelee Valamon luostarin päärakennusta.
+ Valko-Venäjä teloittaa toisenkin metroiskusta tuomitun.
+ Pariisissa jopa 120'000 marssii tukeakseen äärivasemmiston
presidenttiehdokasta Jean-Luc Melenchonia (kannatus 11 %).
+ Saksan liittopresidentiksi valitaan Joachim Gauck,72.


19.3.2012 Norjassa 5 turistia kuolee lumivyöryssä.
+ Ranskan Toulousessa mies ampuu juutalaiskoulun edessä 3
lasta ja jiddishinopettajan,30. Ampuja pakenee skootterilla.
+ Suomi vetää suurlähettiläänsä pois Syyriasta.


20.3.2012 Meksikoa koettelee 7,4 magnitudin maanjäristys.
+ Irakin sodan 9-vuotispäivänä 30 itsemurha- ja autopommia
surmaa yhteensä ainakin 52 ihmistä ja haavoittaa 250:ta.
+ Tietotekniikan palveluyhtiö Tieto vähentää 1300 työpaikkaa
kansainvälisesti, joista 500 työpaikkaa Suomessa.


21.3.2012 Toulousessa piiritetään islamistiterroristia, joka
ampui 4 juutalaista ja päiviä aiemmin 3 ranskalaissotilasta.
+ Valtio ehdottaa Finnairin hallitukseen 5 uutta jäsentä:
Maija-Liisa Friman, Maija Karhapää, Gunvor Kronman, Klaus
Heinemann ja Jussi Itävuori. Erotettu edellinen hallitus oli
maksanut Mika Vehviläiselle salaisen allekirjoitusbonuksen.


22.3.2012 Hallitus sopii 1,2 mrd euron leikkauksista ja 1,5
mrd:n veronkorotuksista. Arvonlisäveroa nostetaan 1 %:lla.
+ Työmarkkinajärjestöt sopivat työurien pidentämisestä.
+ AKT hyllyttää pj. Timo Rädyn kiusaamisepäilyjen tutkimisen
ajaksi ja peruuttaa viestintäpäällikkö Hilkka Ahteen potkut.
+ Sotilaat kaappaavat vallan kapinoivien tuaregien Malissa.
+ Toulousessa 7 ampunut algerialaissynt. Mohamed Merah,24,
kuolee tulitaistelussa häntä piirittävien poliisien kanssa.
+ Nokia Siemens Networksin vähennystarve puolittuu 630:ksi.


23.3.2012 USA:ssa protestoidaan naapurustovahdin ammuttua
Floridassa huppariasuisen mustan pojan Trayvon Martinin,17.
+ Liikkuvan poliisin lakkautuksella aiotaan säästää menoja.
+ Mika Myllylän tietojen urkinnasta epäillään 140 poliisia.


24.3.2012 Afrikan Unioni aikoo lähettää 5000 sotilasta
jahtaamaan Herran Vastarinta-armeijan (LRA) komentajaa
Joseph Konya, joka piileksinee Keski-Afrikan tasavallassa.


25.3.2012 USA maksaa korvauksia ylikersantti Robert Balesin
ampumien 16 afganistanilaisen omaisille, 50'000 dollaria
jokaisesta kuolleesta sekä haavoittuneille 11'000 dollaria.
+ Taitoluistelija Laura Lepistö,23, (EM kultaa, MM pronssia)
lopettaa urheilu-uransa.
+ Italial. kirjailija Antonio Tabucchi (s.24.9.1943) kuolee.


26.3.2012 Islamistijohtaja mullah Krekar tuomitaan Norjassa
5 vuodeksi vankeuteen uhkailun ja tappouhkausten vuoksi.
+ Senegalin presidentiksi valitaan Macky Sall,50.
+ Elokuvaohjaaja James Cameron,57, käy 11 km:n syvyydessä
Mariaanien haudan pohjalla, kuten Jacques Piccard v. 1960.
+ IMF:n ent. johtajaa Dominique Strauss-Kahnia kuulustellaan
Lillessä osallisuudesta prostituutiorenkaan järjestämiseen.


27.3.2012 Kuuba torjuu maassa vierailevan paavin vaatimukset
poliittisista uudistuksista.
+ BMW vetää korjattaviksi 1,3 milj. autoa akkuvian takia.


28.3.2012 Finnairin yhtiökokouksessa tj. Mika Vehviläinen
pyytää anteeksi yhtiön maineelle antamaansa kolhua.
+ Delhissä itsensä tuleen sytyttänyt tiibetiläinen aktivisti
Jamphel Yeshi,27, kuolee, kuten 20 edeltäjää talven aikana.
+ USA jäädyttää Pohjois-Korealle antamansa ruoka-avun.
+ Eversti evp, FM Erkki Nordberg (s.17.8.1946) kuolee.


29.3.2012 Helsingissä jää verekseltään kiinni kaksi
koruliikkeisiin iskenyttä ulkomaalaista rikolliskoplaa.


30.3.2012 Orivedellä mies,22, ampuu ex-tyttöystäväänsä,16,
koululuokan lukitun oven läpi ja jo sitä ennen tytön isää.
+ Kauhavalla surmataan n. 70-v. pariskunta. Poliisi pidättää
näiden tyttären sekä kaksi muuta epäiltyä.
+ Hovioikeus tuomitsee pastori F. Bazaramban elinkautiseen
joukkotuhonnasta Ruandan kansanmurhan yhteydessä v. 1994.
+ Ranskassa pidätetään 20 ääri-islmisteiksi epäiltyä.
+ USA:ssa arvotaan 656 miljoonan Mega Millions-lottopotti.
Hampurilaispaikan 15-hengen porukkaloton asianainen Mirlande
Wilson kavaltaa 105 milj. dollarin voiton kokonaan itselleen.
+ Matkatoimistoyrittäjä Eila Rasila (s.27.7.1929) kuolee.


31.3.2012 Etelä-Thaimaassa pommi-iskujen sarja surmaa 14.
+ Kenian Mombasassa kranaatti-isku surmaa ja haavoittaa
useita. Teosta epäillään Somalian al-Shabaab-kapinallisia.
+ Suomalainen nyrkkeilijä Eva Wahlström voittaa naisten EM:n.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti